Kris Meeke nousi 35-vuotiaana rallin MM-sarjan osakilpailuvoittajaksi.
Meeke ajoi avausvoittonsa viime viikonlopun Argentiinan MM-rallissa. Citroen-kuljettaja oli yksi niistä harvoista kuljettajista, joka välttyi vaikeuksilta, ja vei ykkössijan 18,1 sekunnin erolla tallikaveriinsa Mads Östbergiin.
Voitto herkisti pohjoisirlantilaisen maalissa, kun kova työ toi viimein himoitun palkinnon.
- Kun tulin maaliin, minulta alettiin kysellä kysymyksiä. Meinasin jäädä sanattomaksi, koska tämä on ollut pitkä tie. On ollut aikoja, jolloin ajattelin urani olevan ohi. En nähnyt mitään tilaisuuksia, Meeke paljasti.
Edellisestä brittikuljettajan MM-osakilpailuvoitosta oli ehtinyt vierähtää jo 13 vuotta. Vuonna 2002 Safari-rallin voittoon ajoi Colin McRae, joka hääri myös Meeken taustalla ennen kuolemaansa.
- Omistan tämän Colin McRaelle, sillä hän auttoi minua todella paljon urani alussa. Hän uskoi minuun silloin, kun muut eivät uskoneet. Hän otti minut siipiensä suojaan ja auttoi minua Britannian mestaruussarjassa ja junioreiden MM-sarjassa. Ilman sitä tämä ei olisi ollut mahdollista. Olen hänelle kaikesta velkaa, Meeke sanoi.
- En väheksy muiden tukea - en varsinkaan (Citroenin tallipäällikkö) Yves Mattonin, joka kaksi vuotta sitten antoi minulle mahdollisuuden Suomessa. Tällä voitolla pystyin hieman maksamaan velkojani takaisin.