Maailmankuulu näyttelijätär Kim Cattrall tähdittää suositun ruotsalaisen Modus-rikossarjan toista kautta.
Kim Cattrall on palkittu huippunäyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Sinkkuelämän räväkkänä Samantha Jonesina. Modus-sarjassa Cattrall esittää Tukholmaan saapuvaa Yhdysvaltain presidenttiä, jonka matka kohtaa odottamattomia ja järkyttäviä käänteitä.
Moduksen toisen kauden tuotanto on parhaillaan käynnissä Tukholman alueella, ja suosittu näyttelijätär liittyi kuvauksiin viime viikolla.
– On hienoa olla mukana Moduksen toisella kaudella. Olen myös aina halunnut vierailla ihailemani ruotsalaisohjaajan Ingmar Bergmanin kotimaassa, joten olen innoissani, että pääsen vihdoin tutustumaan ja viettämään aikaa Ruotsissa, Cattrall iloitsee.
Kim Cattrall tunnetaan parhaiten roolistaan estottomana ja seksuaalisesti vapautuneena Samanthana supersuositussa Sinkkuelämää-sarjassa. Rooli poiki Cattrallille useita ehdokkuuksia ja palkintoja, mun muassa Golden Globen sekä parhaan näyttelijäkokoonpanon palkintoja Screen Actors Guild (SAG) -gaalassa. Näyttävän uransa aikana hän on loistanut useissa rooleissa esimerkiksi elokuvissa Poliisiopisto, Porky's - Kuuma nuoriso, Säpinää Chinatownissa, Crossroads - tienristeyksessä ja vuonna 2015 hän oli Emmy-ehdokas roolistaan kanadalaisessa Sensitive Skin -sarjassa, jonka tuottajana hän myös toimii.
Tuottaja Sandra Harms Miso Filmista kertoo koko tuotantotiimin olevan ylpeitä ja iloisia siitä, että Catrall on liittynyt Modus-näyttelijäkaartiin. Hänen mukaansa se on varsinainen unelmien täyttymys.
– Aikana, jona kukaan ei voi välttyä uutisoinnilta Yhdysvaltain poliittisesta tilanteesta ja sen kansainvälisistä vaikutuksista, Moduksen kakkoskausi siirtyy kansainväliselle areenalle. Kim ei ole ainoastaan loistava ja arvovaltainen näyttelijä, vaan myös erittäin valveutunut Yhdysvaltain politiikan suhteen, mikä tuo lisäarvoa hänen roolihahmolleen ja tarinalle. Tämä Modus-kausi tulee olemaan suurenmoinen, Harms hehkuttaa.
Ruotsin C Moren ja TV4:n sisältöjohtaja Åsa Sjöberg on samoilla linjoilla.
– On hienoa tarjota katsojilla korkealuokkaista ja kansainvälisen tason draamaa Moduksen 2. kaudella. Kim on loistava ja lahjakas näyttelijä ja olen vakuuttunut siitä, että hän ja muu näyttelijäkaarti saavat sarjan uudella kaudella aikaan jotain erityistä, hän toteaa.
Kansainvälistäkin suosiota saavuttanut Modus on C Moren alkuperäissarja, joka lähetetään yksinoikeudella C Morella tulevana syksynä.