Kate Winslet tunnustautuu suureksi muumi-faniksi – kertoo MTV Uutisille, miten päätyi suomalaiseen Muumilaakso-sarjaan

6:15img
Kate Winslet kertoo MTV Uutisten haastattelussa, miksi Vilijonkan äänirooli Muumilaakso-sarjassa on hänelle niin tärkeä. Hän kehitteli hahmolleen irlantilaisaksentin. Katso haastattelu tästä!
Julkaistu 23.03.2024 08:00
Toimittajan kuva

Katri Utula

katri.utula@mtv.fi

Uutta The Regime -sarjaa tähdittävä Oscar-voittaja Kate Winslet rakastaa näytellä vahvoja naishahmoja. Yksi niistä on suomalaisen Muumilaakso-sarjan Vilijonkka, jolle Winslet halusi ehdottomasti antaa äänensä.

Oscar-palkittu Kate Winslet, 48, nähdään jälleen vahvan naisen roolissa, sillä hän näyttelee HBO Maxin uudessa The Regime -sarjassa pääroolia vainoharhaisena ja vallanhimoisena hallitsijana.

Kyseessä on komediarooli, joka on Winsletille täysin uusi kokemus. Hän kertoo MTV Uutisille viehättyvänsä vahvoista hahmoista.

– Haluan aina haastaa itseäni, koska se tekee työstäni kiinnostavan, Winslet sanoo.

Kate Winslet on tehnyt myös suomalaisia erityisesti kiinnostavan roolihahmon antaessaan äänensä Muumilaakso-animaatiosarjan Vilijonkalle. 

Hän on mukana Muumilaakso-sarjan kahdella ensimmäisellä kaudella sen englanninkielisessä Moominvalley-versiossa. Sarjaa on esitetty jo 85 maassa ympäri maailman.

Winslet kertoo MTV Uutisille, miksi hän halusi ehdottomasti roolin kyseisestä animaatiosarjasta.

Tove Jansson oli niin tärkeä minulle lapsuudessani. Meillä oli kaikki Muumi-kirjat kotona, ja muumit olivat iso osa lapsuuttani. Siksi se rooli oli minulle aivan erityinen, Winslet kertoo MTV Uutisille.

Halusin myös tehdä osaltani jotain jatkaakseni Tove Janssonin upeaa perintöä. Koin olevani etuoikeutettu saadessani tehdä sen roolin.

winslet

Kate Winsletin piti alunperin tehdä sekä Muumimamman että Vilijonkan englanninkieliset ääniroolit, mutta aikataulusyistä hän ehti tehdä vain jälkimmäisen.

Winslet paljastaa rakastavansa ylipäätään ääniroolien tekemistä.

Rakastan kehitellä erilaisia ääniä. Kun tarinoita kerrotaan äänen voimalla, se on hyvin tärkeää lapsille. Heillä on niin paljon ruutuaikaa ja he tuijottelevat puhelintaan - vihaan sitä kaikkea, Winslet sanoo ja jatkaa.

Joten oli hyvin tärkeää antaa äänensä jollekin sellaiselle hahmolle, joka ympäröi minut nostalgialla, hän sanoo Vilijonkkaan viitaten. 

Uutuusroolissa pöpökammoisena itsevaltiaana

Winsletillä on varaa valita työnsä tarkoin. HBO-minisarja The Regimessä hän on myös yksi sarjan vastaavista tuottajista.

The Regime kertoo kuvitteellisen, varsin modernin eurooppalaisen hallinnon murentumisesta. 

Winslet näyttelee sarjassa yksivaltias Elena Vernhamia, joka asuu valtavassa palatsissaan ja kammoaa pöpöjä. 

11018841_818910_5760x8640-large

Itsepäinen hallitsija Elena Vernham haluaa päättää kaikesta itsenäisesti, eikä juuri kuuntele kenenkään neuvoja.

Elenan hahmon traagisuus ja koomisuus teki siitä itselleni hyvin kiinnostavan. Hänen näyttelemisensä oli melko uskomaton kokemus, Winslet kertoo.

Winslet ei halua ottaa kantaa siihen, muistuttaako Elena jotakin tosielämän totalitaarista johtajaa, sillä painottaa sarjan olevan fiktiivinen.

Sarja on puhtaasti fiktiivinen, ja kyseessä on fiktiivinen autoritaarinen maailma, joka ei pohjaa historian tapahtumiin. Toki ihmiset varmasti vertaavat tätä tosielämään, Winslet sanoo.

Sarjan toinen ohjaaja Stephen Frears on kuitenkin kertonut, että sarjan kuviot liittyvät osittain myös tosielämään ja etenkin Donald Trumpiin.

Hahmoa on verrattu arvaamattomuutensa vuoksi myös Vladimir Putiniin.

Oli ilo näytellä hahmoa, joka on vainoharhainen ja epäilevä kaikki ympärillään olevia ihmisiä kohtaan, Winslet sanoo.

Elena on hyvin monikerroksinen henkilö, jolla on ollut hyvin mielenkiintoinen ja kompleksinen lapsuus. Sen vuoksi hänestä on tullut tuollainen emotionaalisesti, fyysisesti ja psyykkisesti. Hän on joutunut piilottamaan oman itsensä ja ylläpitää tietynlaista naamiota hallitsijan roolissaan. 

Harvinainen rooli naishallitsijana

Winsletin mielestä on myös hienoa, että hallitsijan roolissa on tällä kertaa nainen.

– Rakastin sitä, että tarinassa on nimenomaan naispuolinen hallitsija. Olin kiitollinen siitä, koska se antaa myös minulle näyttelijänä upean mahdollisuuden. 

10212227_818910_5304x7952-large

Kate Winslet rakastaa hahmonsa kompleksisuutta.

Keskeinen juonielementti on traumaattisista kokemuksista ja yksinäisyydestä kärsivän Elenan romanttinen suhde Matthias Schoenaertsin näyttelemään sotilaaseen, jolla on myös omia traumoja ja mielenterveysongelmia.

Winslet on tehnyt urallaan lukuisia menestyselokuvia vuoden 1997 Titanic-sensaation jälkeen, mutta on sittemmin nähty myös useissa menestyssarjoissa, kuten Mare of Easttown.

Will Tracyn käsikirjoittama sarja seuraa tapahtumia palatsin seinien sisällä vuoden ajan. Sarjaa tähdittävät myös Guillaume Gallienne, Andrea Riseborough, Martha Plimpton ja Hugh Grant.

Katso Kate Winsletin haastattelu yllä olevalta videolta.
 

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat