Meksikon maanjäristyksessä saanut surmansa ainakin 90 ihmistä

Meksikon maanjäristys
Ihmisiä etsittiin raunioista Meksikon Oaxacassa 9. syyskuuta.Xinhua / Barcroft Media/ All Over Press
Julkaistu 11.09.2017 05:30

MTV UUTISET – STT – AFP

Meksikon maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on noussut 90 ihmiseen, kerrotaan sisäministeriön tiedotteessa. Uhriluvun oli aiemmin kerrottu olevan 61, mutta luvun oli arveltu nousevan raivaustöiden edetessä.

Surmansa saaneista 71 kuoli Oaxacan osavaltiossa, 15 Chiapasin osavaltiossa ja neljä Tabascon osavaltiossa.

Meksikoa viime viikon lopulla vavisuttanut järistys oli voimakkuudeltaan 8,2, kertoo uutistoimisto AFP. Järistyksen on sanottu olleen vuosisadan voimakkain maanjäristys Meksikossa.

Presidentti Pena Nieto on kertonut aiemmin, että maanjäristyksen tunsi Meksikossa noin 50 miljoonaa ihmistä. Maa värähteli jopa pääkaupunki Mexicossa, joka sijaitsee noin 800 kilometrin päässä järistyksen keskuksesta. Järistys tuntui myös Guatemalan puolella.

Lähes yhtä voimakas maanjäristys runteli Meksikon pääkaupunkia Mexicoa vuonna 1985 ja tappoi noin 10 000 ihmistä. Sen jälkeen Meksiko tiukensi rakennusmääräyksiä ja kehitti varoitusjärjestelmää järistysten varalle.

Meksiko sijaitsee kahden mannerlaatan rajalla, joten maanjäristykset ovat siellä yleisiä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat