Mel C:n kasvutarina tuhdista poikatytöstä upeaksi kaunottareksi

Mel C 2012
Mel C eli Sporty Spice vuonna 1995.
Julkaistu 12.03.2012 15:42(Päivitetty 13.08.2013 14:35)

Muistatko vielä hänet? Spice Girlsien riveissä äärimmäisen sporttisena, sittemmin tuhdimman puoleisena sooloartistina edustanut Mel C on tätä nykyä aikuinen nainen – ja äiti. Nainen on kokenut järisyttävän muodonmuutoksen jos toisenkin vuosien varrella.

1990-luvun Spice Girls -tyttöyhtyeestä tuttu Mel C, eli Melanie Chisholm, on kokenut suunnattoman muodonmuutoksen lähemmäs kahdenkymmenen vuoden aikana. 38-vuotias laululintu tunnettiin noina aikoina lempinimellä Sporty Spice urheilullisen taustansa ja rennon lookinsa ansiosta. Melanie C:n jaloissa nähtiin vain lenkkitossut ja verkkarit.

Mel C piti yllä sporttisen poikatytön imagoa niin vahvasti, että hän treenasi alituiseen, ei syönyt kunnolla ja näin ollen hän laihtui ryminällä. Paino oli niin alhainen, että jopa laulajan kuukautiset jäivät pois.

Mel C 1995

Mel C eli Sporty Spice vuonna 1995.

Mel C vuonna 1999

Mel C vuonna 1999.

Kun Spice Girls oli suosionsa huipulla vuonna 1998, uhkeutta uhkuva Geri Halliwell päätti jättää yhtyeen. Spice Girls hajosi lopullisesti vuonna 2001.

Tuossa välissä raisusta laulutyylistään tunnettu Mel C julkaisi oman studioalbuminsa Northern Star. Tukka lyheni, laulu raikasi, mutta luultua herkempi Melanie C päätyi kärsimään pahasta masennuksesta ja syömishäiriöstä.

Mel C 2000

Mel C vuonna 2000.

Mel C 2001

Mel C kärsi ylipainosta vuonna 2001.

Uutisotsikot herkuttelivat sporttisen maustetyön pelottavan nopealla painonnousulla. Lehdistö alkoi herjata itämäisiin tatuointeihin mieltynyttä naista maskuliiniseksi poikatytöksi vihjaillen naisen seksuaalisen suuntauksen olevan enemmän naisvoittoinen. Mel C:n masennus paheni karujen lehtiotsikoiden myötä ja näin oravanpyörä oli valmis.

Mel C 2005

Mel C vuonna 2005.

Mel C 2007

Mel C alkoi voida silmin nähden paremmin vuonna 2007.

Vuoden 2003 jälkeen taistelu omia demoneita vastaan alkoi olla jotakuinkin voiton puolella: Chisholm julkaisi vuosina 2003 ja 2005 uudet studioalbumit ja alkoi saada elämästä kiinni. Ylipaino alkoi pikkuhiljaa pudota ja yllättäen naisen vaatevalinnat alkoivat muuttua aistikkaammiksi ja naisellisimmiksi.

Mel C 2009

Mel C vuonna 2009. Äidiksi tulo sai naisen unohtamaan alituisen painon tarkkailun.

Mel C 2011

Melanie suoritti triathlonin vuonna 2011, mutta arkena nainen pisti jalkaansa korkokengät.

Kaikkein vahvin käänne bulimian kynsistä irtautumiseen tapahtui silloin, kun Mel C tuli raskaaksi: tuolloin hän lopetti alituisen huolehtimisen painostaan, alkoi syödä terveellisesti ja antoi raskauskilojen suosiolla kertyä ilman turhia syyllisyydentunteita. Vuonna 2009 Melanie C synnyttikin terveen tyttövauvan, Scarletin yhdessä miehensä Thomas Starr'in kanssa. Pariskunta on ollut yhdessä kymmenen vuotta.

Vuonna 2011 sporttinen maustetyttö palasi kuvioihin terveemmältä pohjalta: Melanie suoritti tuolloin triathlonin. Pikamatka sisälsi 750 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja 5 kilometriä juoksemista.

Mel C 2012

Melaniel Chrisholm vuonna 2012.

Kuka olisi uskonut, että 38-vuotiaana Mel C näyttäisi näin naiselliselta?

Tätä nykyä Melanie Chisholm, 38, näyttää olevan sinut itsensä kanssa. Tennarit ovat vaihtuneet korkokenkiin ja kiilakorkoihin, verkkarit naisellisimpiin asuvalintoihin. Chrisholm näyttää löytäneen vihdoin oman tasapainoisen naiseutensa – ja vieläpä nauttivan siitä.


AVA

Osittaiset lähteet: Wikipedia, Daily Mail

Kuvat: GettyImages, Splash

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle