Menestys nousi Elastiselle päähän – Iso H sanoi suorat sanat

Elastinen
Julkaistu 20.04.2016 11:08

Oona Ståhlström

oona.stahlstrom@mtv.fi

Elastisella on musiikkiuraa takana jo yli 15 vuoden ajan, sillä hän nousi koko kansan tuntemaksi räppäriksi vuonna 1999, jolloin Fintelligens julkaisi menestystä niittäneen kappaleen Voittamaton.

Elastinen feat. -ohjelmaa tähdittävä Elastinen elää tällä hetkellä unelmaansa, sillä takana on isot keikat Hartwall Arenalla, keikkakalenteri on täysi ja nyt televisiossa pyörii ensimmäinen oma ohjelma.

Elastinen on tehnyt pitkään kestäneen menestyksen eteen paljon töitä, joten se on tuonut tietynlaista nöyryyttä. Vuonna 1999 alkaneessa nosteessa Elastinen ei kuitenkaan pystynyt pitämään itsellään ylpeyttä omista saavutuksista vaan hänellä nousi niin sanotusti pissa päähän.

Iso H sanoi minulle suoraan, että hän on vähän huolissaan, että pitäisikö sinun vähän rauhoittua. Se herätti. Sitä kautta aloin ajatella asioita. Oli onni, että siihen aikaan kun Fintelligens alkoi menestyä, niin Iso H oli todella varovainen julkisuuden suhteen, ehkä elämäntilanteensakin kautta. Hänelle ei noussut kusi päähän samalla tavalla, Elastinen miettii nyt.

Kun nuori räppäri tutustui esimerkiksi ruotsalaisiin kollegoihinsa, hän tajusi, ettei menestyksellä tarvitse leuhkia.

1585089

Elastinen ja Iso H uran alkuaikoina.

Myös läheiset ihmiset saivat Elastisen suhtautumisen muuttumaan. Erityisesti äidin mielipide on Elastiselle tärkeä, vaikka perheen suunnalta hän onkin saanut vapaat kädet artistiuransa suhteen.

– Kyllä äiti välillä antaa noottia, ja hän on todellakin sellainen, jota myös kuuntelen. Hän on sellainen auktoriteetti, joka voi sanoa, jos menee liian lujaa, Elastinen tietää.

Hänen mielestään artistin pitää itse kokea sudenkuopat ennen kuin voi antaa neuvoja toiselle.

– Siinä kohtaa on vaikea ottaa neuvoja vastaan, kun se helahtaa päälle. Siinä pitää oikeasti saada joku herätys.

– Edelleen väitän ja seison sen takana, että jokaiselle artistille se käy jossain vaiheessa. Iso H:lle se kävi vähän myöhemmin ja se iski myös vähän erilaisena. Hänelle tuli julkisuusahdistus aika pahasti ja hän halusi karkuun koko touhua. Kaikilla on omat tapansa käsitellä sitä, Elastinen uskoo.

Elastisen perjantaisessa jaksossa vieraana ihastuttaa laulaja Anna Puu. Jakso on jo nyt katsottavissa MTV Katsomon kautta.

Katso myös netin ekstramateriaalia jaksosta:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Elastinen feat. -ohjelmasarjasta tuttu poppoo nähdään konsertoimassa Hartwal Arenalla 21. toukokuuta!

Osallistu kilpailuun täällä ja voita tapaaminen Elastisen kanssa!

Elastinen feat. MTV3-kanavalla perjantaisin klo 20.05.

Tuoreimmat aiheesta

Elastinen