Mepit haluavat EU:hun keskitetyn turvapaikkajärjestelmän – korvaisi Dublin-sopimuksen

turvapaikanhakija
Turvapaikanhakijat esittelevät Irakin ja Syyrian passeja.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 12.04.2016 18:59

MTV UUTISET – STT

Euroopan parlamentti vaatii EU:hun keskitettyä turvapaikkajärjestelmää, joka korvaisi nykyisen Dublin-sopimuksen periaatteen vastuunjaosta. Nykyisin turvapaikkahakemus on käsiteltävä maassa, johon tulija ensin saapuu.

Pakolaiskriisi on romuttanut kyseisen käytännön. Etenkin Kreikka on ajautunut humanitääriseen kriisiin muuttopaineen takia.

Mepit hyväksyivät tiistaina päätöslauselman, jossa vaaditaan tasaisempaa vastuunjakoa EU-maiden kesken. Meppien mielestä järjestelmä voisi perustua maakohtaisiin kiintiöihin.

EU:n komissio on esittänyt Dublin-sopimuksen uudistamista vastaavalla tavalla. Pakolliset kiintiöt ovat kuitenkin myrkkyä monille jäsenmaille. Niiden nieleminen on ollut vaikeaa myös Suomen hallitukselle, joka äänesti tyhjää, kun väliaikaisista kiintiöistä viime syksynä päätettiin. 

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset