Mercedeksen F1-tallin hallituksen puheenjohtaja Niki Lauda ei ole kovinkaan luottavainen, että saksalaistiimi löytäisi helposti kovatasoisen korvaajan lopettamisilmoituksen tehneelle Nico Rosbergille.
Rosberg kertoi perjantaina, ettei aio puolustaa viime viikonloppuna saavuttamaansa ensimmäistä maailmanmestaruuttaan. 31-vuotias kuski kokee takkinsa tyhjentymiseen kolmen vuoden kovassa taistelussa tallikaverinsa Lewis Hamiltonin kanssa.
Kansainvälisen autoliiton FIA:n gaalassa Wienissä Lauda totesi Mercedeksen vaihtoehtojen olevan vähissä Rosbergin korvaamiseksi.
– Nyt on joulukuun toinen päivä eikä meillä ole kuskia. Pelkään, että kaikki huippukuskien sopimukset ovat vedenpitäviä, Lauda tuskaili Auto Motor und Sportille.
Vieressä kuunnellut Gerhard Berger auttoi maanmiestään.
– Minä soittaisin Fernando Alonsolle tai Sebastian Vettelille, Berger velmuili.
– Rosbergin korvaajan löytäminen on iso ongelma. Kuskiparimme oli paras, jonka voi saada. Tiesimme mitä saamme, kun meillä oli Lewis ja Nico, Lauda perusteli.
Nelinkertaisella MM-voittajalla ei kuitenkaan ollut henkilökohtaisesti mitään suun koputtamista Rosbergin halusta vetäytyä sarjasta.
– Kisakuskit lopettavat sitten, kun he haluavat lopettaa. Et voi vaikuttaa heihin ulkopuolelta.