Merikarhu käy taas matkaan – valvoo Välimerellä EU:n ulkorajaa loppukesään asti

2:02img
Julkaistu 28.02.2017 13:10

MTV UUTISET – STT

Suomi lähettää vartiolaiva Merikarhun Välimerelle osaksi Euroopan raja- ja merivartioviraston Frontexin merirajavalvontaoperaatiota. Merikarhu lähtee Suomesta Kreikkaan lauantaina ja viettää Välimerellä vähintään puoli vuotta. Vartiolaivan tehtävänä on valvoa EU:n ulkorajaa.

Merikarhu osallistui samaan operaatioon myös viime vuonna. Tuolloin laivan miehistö muun muassa pelasti satoja Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä merestä.

38161164

Frontexin Berndt Körner (vas) ja Rajavartiolaitoksen kenrali Jaakko Kaukanen seuraavat kun ministeri Risikko luovuttaa Merikarhulle ajo-lipun matkaa varten Katajanokan merivartiolaiturissa Helsingissä 28. helmikuuta 2017. Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaiva Merikarhu lähtee 4. maaliskuuta Frontexin Poseidon-yhteisoperaatioon Välimerelle Kreikkaan.

Laivaan on koottu kansainvälinen miehistö, sillä Rajavartiolaitoksen oma henkilöstö ei olisi riittänyt koko operaation ajaksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Frontexin operaatiossa vartiolaivalla on yhteiseurooppalainen miehistö. Mukaan lähtee myös Suomen Meripelastusseuran vapaaehtoisia miehistönjäseniä.

– Laittoman maahantulon tilanne Välimerellä on edelleen vaikea, vaikkei vuoden 2015 tilanteessa ollakaan. Muutos huonompaan voi tapahtua nopeastikin. Suomi kantaa vastuunsa eurooppalaisesta rajaturvallisuudesta, sanoo sisäministeri Paula Risikko tiedotteessa.

1:58img

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset