Suomenlahden merivartiosto onnistui estämään todennäköisen haverin, kun se sai radiolla yhteyden kohti karia purjehtineeseen veneeseen.
Tapaus sattui toissapäivänä kun itäisellä Suomenlahdella. Suomenlahden merivartioston johtokeskuksen tilannevalvonta huomasi Pukkion väylällä idästä Santiota lähestyvän purjeveneen. Pahaksi onneksi vene oli matkalla kohti karia Pukkion eteläpuolella.
Veneeseen saatiin onneksi johtokeskuksesta yhteys radiolla. Merivartioston mukaan näin saatiin estettyä ”varsin todennäköinen” karilleajo.
Merivartiosto muistuttaakin, että erityisesti kevään ensimmäisten merimatkojen yhteydessä kannattaa tarkastaa aluksen tekniikan toimivuus sekä navigointi- ja viestivälineiden kunto.
– On syytä tiedostaa, että kaikki merimerkit eivät välttämättä ole talven jäljiltä vielä oikeilla paikoillaan, merivartioston tiedotteessa kerrotaan.
Suomenlahden merivartiosto kertoo sillä olleen viime viikolla yhteensä 19 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää kun edellisellä viikolla määrä oli 40. Joukkoon mahtui myös yksi Porkkalassa tapahtunut karilleajo, jossa loukkaantui lievästi henkilö.