Tänä vuonna tehdyissä maastokartoituksissa on löytynyt ennätysmäärä raakkujokia, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan. Raakku eli jokihelmisimpukka on erittäin uhanalainen laji.
Metsähallitus on kesän aikana käynyt sukeltamalla läpi 82 puroa, joista 12:sta löytyi raakkuja. Osa löytyneistä kannoista oli lisääntymiskykyisiä ja elinvoimaisia. Kuitenkin useilla alueilla raakkukantaa ei voida luokitella elinvoimaiseksi.
Lue myös: Lapista löytyi 208-vuotias eläin – "Ennätysraakku näki päivänvalon ennen kuin Napoleon teki epäonnisen sotaretkensä"
Yksi merkittävimmistä esiintymistä löytyi Pohjois-Lapista Tenojoen vesistöstä. Aiemmin vesistössä on ollut vain yksi tunnettu raakkujoki.
Raakku viihtyy puhtaissa vesissä ja se on avainlaji, joka vesistöistä hävitessään veisi mukanaan myös useita muita lajeja.