Mersu-pomolta selitys McLaren-sopimuksen kariutumiselle – "Liian myöhäistä"

Wolff Boullier
Eric Boullier (vas.) ja Toto Wolff neuvottelemassa Malesian varikolla tänä vuonna.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 28.12.2017 10:30

MTV SPORT

Mercedeksen Formula 1 -tallin johtoon kuuluva Toto Wolff paljasti, että saksalaisvalmistaja kävi keskusteluita mahdollisesta moottorisopimuksesta McLarenin kanssa koskien ensi kautta.

McLaren aloitti viime kauden suurin odotuksin, mutta jo talvitesteissä kävi ilmi, että Honda oli ottanut takapakkia. Uuden moottorivalmistajan etsiminen ensi kaudelle käynnistettiin jo hyvissä ajoin ja McLarenin osaomistaja Mansour Ojjeh oli aikaisessa vaiheessa vuotta Daimlerin puheenjohtajaan Dieter Zetscheen yhteydessä.

Myös Force Indialle sekä Williamsille moottoreita tuottavalle Mercedekselle neljäs talli lyhyellä varoitusajalla olisi ollut liian suuri haaste.

- Halusimme antaa McLarenille moottorin, mutta sopimus viivästyi eikä meillä ollut enää kykyä tarjota heille moottoria ensi kaudelle. Oli yksinkertaisesti liian myöhäistä, Wolff kertoi ESPN:n mukaan.

Wolff ei suostu poissulkemaan ajatusta, että Mercedes voisi tulevaisuudessa tuottaa McLarenille moottoreita, kuten kausina 1995-2014.

McLaren kilpailee ensi kaudella Renault'n voimalähteillä.

Tuoreimmat aiheesta

F1