Met Gala 2013: Onnistuneimmat punkkariprinsessat eivät pelänneet niittejä tai nahkaa

Rooney Mara oli yksi illan onnistuneimmista pukeutujista. Asu: Givenchy.GettyImages
Julkaistu 07.05.2013 16:46(Päivitetty 08.05.2013 12:46)

PUNK: Chaos to Couture -muotinäyttelyn teemana on nimensä mukaisesti punk yhdistettynä huippumuotiin. AVA kokosi yhteen Met Gala 2013 -tapahtumaan osallistuneiden parhaiten onnistuneet asukokonaisuudet, joissa ei nahkaa, niittejä, värejä tai skottiruutuja säästelty.

Rooney Mara oli yksi illan onnistuneimmista pukeutujista. Asu: Givenchy.

Met Gala 2013 haastoi punaisten mattojen konkarit ja muotiprinsessat, kun Costume Instituten järjestämän PUNK: Chaos to Couture -muotinäyttelyn avajaisiin osallistuneita tähtikaartilaisia kehotettiin pukeutumaan teeman mukaisesti yhdistämällä huippumuodin ja punk-alakulttuurin.

Punk ei sinänsä ole vieras käsite muotimaailmassa, vaan se on seikkaillut huippumuodin parissa aina 1970-luvulta lähtien. Punk-vaikutteita – kuten nahkaa ja niittejä – tullaan näkemään myös tulevan syksyn muotimallistoissa, kuten esimerkiksi Versacen Vunk-mallistossa.

Teema toi kuitenkin varmasti jännitystä osakseen: kuka tähdistä uskaltaisi repäistä ja pukeutua näinkin ylelliseen pukugaalaan punkin, anarkian ja alternative rockin maailmaa mukailevasti – mutta siltikin muodikkaasti? Monet tähdistä kääntyivätkin tuttujen ja turvallisten iltapukujen puoleen, mutta esimerkiksi Madonna, Anne Hathaway, Sienna Miller ja herttainen Ginnifer Goodwin panostivat onnistuneesti punkahtavampaan kokonaisuuteen.

Räväkät väripilkut

Julie Macklowe

Sijoittaja Julie Macklowe oli yksi illan rohkeimmista pukeutujista: pisteet siitä!

Madonnaan voi luottaa: 54-vuotiaan popin kuningattaren ei ollut vaikea pukea ylleen punkia. Asu: Givenchy Kengät: Casadei

Tommy Hilfiger ja Dee Hilfiger

Tommy Hilfiger ja Dee Hilfiger luottivat skottiruudun ja niittien voimaan. Teema on täytetty.

Anja Rubik

Malli Anja Rubik panosti muodikkaaseen, värikkääseen Anthony Vaccarellon nahka-asuun.

Sienna Miller

Sienna Millerin valkoisen Burberryn mekon kruunasi niittitakki ja -panta.

Ivanka Trump oli tyylikäs ilmestys ripauksella kultaisia niittejä.

Sarha Jessica Parkerilla nähtiin Philip Treacyn mohikaanipäähine ja Christian Louboutin skottibootsit.

Entinen lapsitähti Christina Ricci panosti myös illan teemaan Vivienne Westwoodin mekollaan.

Mustanpuhuvat punk-lookit

Donatella Versace

Donatella Versace on loistava esimerkki tyylikkäästä punk-couturesta – kuinkas muutenkaan.

Anne Hathaway oli illan yllättäjä – ja kerrassaan upea ilmestys uuden hiuskuontalonsa kanssa.

Cara Delevingne

20-vuotias malli Cara Delevingne luotti niitteihin.

January Jones

January Jonesin silmät kertovat kaiken.

Näyttelijä Jessica Biel laitatti jopa nenärenkaan iltaa varten. Asu: Giambattista Valli

Doutzen Kroes

Huippumalli Doutzen Kroes yhdisti eri materiaaleja asussaan, kuten mm. nahkaa.

Jaime King

Jaime Kingillä nähtiin niittejä hiuspannassa...

Eve

.. ja rap-artisti Evellä puolestaan käsikorussa.

Nudea punkia ja rohkeita diivoja

Laulaja Miley Cyruksen verkkomaisen mekon kruunasi piikkikampaus.

Ginnifer Goodwin

Tästä on Lumikki kaukana: Ginnifer Goodwin panosti gaalameikkiinsä.

Malli Coco Rocha

Malli Coco Rocha toi esille eläimellisen puolensa.

Illan puheenjohtajan tittelin saanut Beyonce yllätti erikoisella Givenchyn asullaan.

Katy Perry edusti Dolce&Gabbanan asussa: omien sanojensa mukaan hän assosioi oman aikansa "punkkaria", Jeanne d’Arcia.

Laulaja Paloma Faith kuvaili tuntevansa olonsa Lumikiksi. Meikki tehtiin tarkoituksella "kaltereiden taakse". Hattu: Philip Treacy

Mustaa ja pelkistettyä

Taylor Swift yllätti mustanpuhuvalla Mendelin asullaan.

Nina Dobrev

Näyttelijä Nina Dobrev oli myös dramaattinen näky.

Pintaa (syvemmälle?)

Miranda Kerr paljasti kylkeä ja laitatti clutch-laukkuun niittejä.

Malli Jessica Hart oli samoilla tiimoilla Miranda Kerrin kanssa.

Punk: Chaos to Couture -muotinäyttely on yleisölle avoin 9.5.–14.8.2013 New Yorkissa (The Costume Institute of The Metropolitan Museum of Art).


Lue myös:

Katso myös: Punk-yhtye Klamydia loputtomalla luokkaretkellä

Katsomo-videon id


AVA / Katri Koskinen

Lähde: Metmuseum.org, Refinery29.com, GettyImages, Just Jared

Kuvat: GettyImages, Splash

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle