Kuukausiennusteen mukaan ensi viikon jälkeen nähdään säässä raju käänne.
Käynnissä oleva viikko jatkuu jakautuneella säällä: lännestä puskee matalapaine, idästä korkeapaine.
– Sen verran kuuma, että saattaa ukkonenkin jyristä, sanoo MTV Uutisten meteorologi Jenna Salminen.
Siirrytään ensi viikkoon.
Kuukausiennuste näyttää seuraavan viikon olevan edelleen kesäinen idän korkeapaineen ansiosta.
– Vähintään osassa maata, katsotaan miten laajalti lämpö leviää, kertoo Salminen.
Lue myös: Säässä voi tapahtua "muljahdus"
Syyskuun viimeisellä viikolla koetaan syksyinen muutos, sillä pohjoisen kylmä ilma valtaa Suomen. Kuukausiennuste näyttäisi olevan kyseisellä viikolla normaalia kylmempi.
– Syksy tulee ihan ryminällä, kertoo Salminen.
Tämä tarkoittaa sitä, että pitkään jatkuneet helteet päättyvät viimeistään syyskuun viimeisellä viikolla.
Lokakuun ennustettavuus heikkenee, mutta Etelä-Euroopan korkeapaine voi tuoda lämpöisempiäkin syyspäiviä Suomeen.
– Kyllä sitä lämpöä sieltä edelleen jossain määrin löytyy, sanoo Salminen.
Miltä kuukausiennuste näyttää? Katso ylhäällä olevalta videolta!