Syksyn kylmyyttä ei näy vielä sääkartoilla.
MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoi keskiviikon poutaantuvan aamun sateiden jälkeen. Lämpötilat ovat 15 lämpöasteen ja idän 22 lämpöasteen välillä.
Keskiviikkoon syksyn tuntua tuo etelästä puhaltava puuskainen tuuli.
– Torstaina lännestä yrittää uusi sadealue, mutta sille käy samoin kuin keskiviikon sateille, sanoo Rintaniemi.
Sadealue jämähtää maan keskiosaan ja muuttuu hajanaiseksi ripotteluksi.
– Idässä torstaina edelleen lämmintä ilmaa, jopa 22 astetta.
Lue myös: Syyshelteiden kirous: Hermomyrkkyä tuottava sinilevä vaarassa levitä Suomeen
Samalla teemalla mennään viikonloppuun, kun maan itäpuolella kärkkyvät helteet.
– Viikonlopun aikana helteistä ilmamassaa voi muljahtaa Itä-Suomen ylle. Hellelukemat ovat edelleen mahdollisia, kertoo Rintaniemi.
Sateet pyörivät Suomen länsipuolella, jolloin ilma voi olla syksyisempää.
– Vesisateissa jäädään alle 15 asteen.
Ensi viikolla varsinkin Suomen itäpuolelle puhaltaa hyvinkin keskimääräistä lämpimämpää ilmaa, jolloin myös hellepäivät ovat mahdollisia.
Miltä loppuviikon sää näyttää? Katso ylhäällä olevalta videolta!