Kuiva sää jatkuu viikonloppuna – metsä- ja ruohikkopaloista varoituksia yhä laajasti

Haminan Pyhällössä on syttynyt suuri maastopalo. Noin hehtaarin verran haukkuuaukon pohjaa palaa Mäki-Ahontiellä. Tulipalo sai alkunsa puun kaaduttua sähkölinjalle. Paloa on sammuttamassa Rajavartiolaitoksen helikopterin lisäksi noin 30 palomiestä Haminasta, Kotkasta ja Miehikkälästä.  Lisäksi Kymenlaakson pelastuslaitosta on työllistänyt myös muut maastopalot Virolahden kunnan alueella, joista ainakin yksi sai myös alkunsa sähkölinjalle kaatuneesta puusta.   --  Mikko-Pekka Purho +358505508839
Kaikki oikeudet pidetaan mikkopekka.purho@me.com
Julkaistu 20.05.2022 06:25

MTV UUTISET – STT

Kuiva sää jatkuu Suomessa edelleen viikonloppuna. Ilmatieteen laitos on antanut laajasti varoituksia metsä- ja ruohikkopalojen vaarasta.

Lauantaina metsäpalovaroitus on voimassa seitsemässä eteläisessä maakunnassa Kymenlaaksosta ja Päijät-Hämeestä Satakuntaan rajoittuvalla alueella sekä Ahvenanmaalla. Ruohikkopaloista varoitetaan puolestaan Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa ja Meri-Lapissa.

Sunnuntaina maastopalojen varoitus on muuten samanlainen, paitsi metsäpalovaroitus laajenee myös Pohjanmaan maakuntaan ja Etelä-Pohjanmaalle.

Kylmät yöt voivat alkaa olla näin lähellä kesäaikaa riski luonnonmarjojen kukinnalle. Viikonloppuna saatetaan mitata yöaikaan hallaa Lapissa ja yöpakkasta Itä-Suomessa, kertoi päivystävä meteorologi Tuukka Keränen.

Maasto ei silti tavanomaista kuivempi

Vaikka sää on ollut kuivaa, maasto ei ole Suomessa Keräsen mukaan ajankohdalle tavanomaista kuivempi. Tästä kertonee sekin, että sekä lauantaina että sunnuntaina on voimassa tulvavaroituksia. Ne on annettu Pudasjärven ja Kuusamon kuntiin.

– Sadetta saatetaan saada viikonloppuna vain Lapissa, sielläkin vähäisinä kuuroina, Keränen lisäsi.

Lämpötilat ovat lauantaina päivällä Etelä- ja Keski-Suomessa vuodenajalle tyypilliset 12–16 astetta. Sunnuntaina lämpötila saattaa nousta hieman, mutta 20 asteen raja tuskin Keräsen mukaan rikkoutuu.

Suomen eteläisille merialueille on annettu lauantaiksi varoitus navakasta tuulesta ja korkeasta aallokosta.

Jos tilanne ei muutu perjantaina arvioidusta, ensi viikon alussa Ilmatieteen laitoksen metsä- ja ruohikkopalovaroitukset laajenevat maanantaiksi ja tiistaiksi vielä uusiin maakuntiin.

Tuoreimmat aiheesta

Metsäpalot