Metsään kadonneen japanilaislapsen vanhemmat välttyvät syytteiltä

34652271 Japani kadonnut 7 vuotias poika
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 07.06.2016 06:49

MTV UUTISET - AFP

Japanissa seitsemänvuotiaan poikansa rangaistuksena metsään hylänneet vanhemmat eivät saa todennäköisesti syytteitä tapauksessa, kertovat japanilaisviranomaiset

Isä kertoi eilen saaneensa tekonsa anteeksi pojaltaan. Poika selvisi yksin metsässä lähes viikon, ja hän löytyi lopulta suuretsintöjen päätteeksi perjantaina armeijan rakennuksesta.

Tapaus on nostanut Japanissa mediamyrskyn vanhempia kohtaan, jotka jättivät pojan tien varteen opetukseksi kivien heittelystä. Kun vanhemmat tulivat hakemaan poikaa, niin poika oli kadonnut.

– Emme näe tapauksessa tapahtuneen rikosta, Hokkaidon poliisin tiedottaja sanoo uutistoimisto AFP:lle. Sen sijaan asiasta on ilmoitettu sosiaaliviranomaisille.

AFP:lle perheväkivaltaan erikoistunut lakimies sanoo, että syytteen nosto mahdollisuus on tapauksessa varsin ohut.  Sen sijaan lakimies arvelee, että nyt keskitytään pojan kuntoon ja mahdolliseen traumaan. Poliisi on kuulustellut poikaa eilen sairaalassa. Pojan odotetaan pääsevän tänään sairaalasta. 

Paikallisen lehden mukaan hän kertoi poliisille, että kulki metsässä yksin eikä tavannut ketään. Välillä hän lepäsi, ja illan pimettyä hän tuli sotilasrakennukselle.  

Eilen pojan isä kertoi julkisuuteen saaneensa anteeksi pojalta:

1:27img

Poikaa etsittiin viikon ajan metsästä: 

0:57img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat