Poikansa metsään jättänyt japanilaisisä: Sain pojaltani anteeksi

1:27img
Julkaistu 06.06.2016 12:09

MTV UUTISET–STT–AFP

Japanissa seitsemänvuotiaan poikansa rangaistuksena metsään hylännyt isä kertoo saaneensa tekonsa anteeksi pojaltaan. Poika selvisi yksin metsässä lähes viikon, ja hän löytyi lopulta suuretsintöjen päätteeksi perjantaina armeijan rakennuksesta.

Pojan vanhemmat olivat olleet lapsensa kanssa Hokkaidon saarella keräämässä metsästä syötäviä kasveja. Vanhemmat jättivät pojan yksin vuoristotielle rangaistuksena huonosta käytöksestä, ja kun he palasivat hieman myöhemmin autolla hakemaan häntä, oli lapsi kadonnut.

Poika oli löydettäessä melko hyvässä kunnossa, mutta hän on yhä sairaalassa. Hän pääsee sairaalasta kotiin näillä näkymin tiistaina.

Japanissa tapaus on aiheuttanut mediamyrskyn. Kun kadonnut poika löytyi, hänen isänsä esitti toimittajien edessä julkisen anteeksipyynnön.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat