Metsäjätti UPM poistaa selittämättömät palkkaerot – korotuksia luvassa

1:47img
Katso uutisjuttu lokakuulta 2021: Metsäyhtiö UPM teki ennätystuloksen kolmannella vuosineljänneksellä.
Julkaistu 20.12.2021 14:21

MTV UUTISET – STT

Metsäyhtiö UPM on saanut päätökseen sukupuolten palkkatasa-arvoa koskevan selvityksen ja kertoo poistavansa selittämättömät palkkaerot.

Noin 400 henkilöä saa yhdenvertaisuuskorotuksen. Heidän osuutensa on noin 2,3 prosenttia yhtiön henkilöstöstä.

Selvityksen perusteella sukupuolten väliset palkkaerot johtuvat tyypillisesti matalammasta aloituspalkasta. UPM:n mukaan palkkaeroa voi olla hankala kuroa umpeen myöhemmin, vaikka henkilö saisikin normaalit palkankorotukset työuransa aikana.

– Pidän tärkeänä, että puutumme palkkaerojen juurisyyhyn ja varmistamme jatkossa, että aloituspalkkamme ovat tasapuolisia, kertoo henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti tiedotteessa.

Selittämättömillä palkkaeroilla tarkoitetaan eroja, joita ei voida perustella esimerkiksi työsuorituksella, kokemuksella, tehtävän vaativuudella tai tehtävän sijainnilla.

Lue myös: Ammattiliitto Pro jätti UPM:lle lakkovaroituksen – mukana myös Paperiliitto ja Sähköliitto

Tuoreimmat aiheesta

UPM