Metsola jätti epäonnistumisen taakseen – "Ei ollut mitään hävittävää"

1:06img
Julkaistu 10.04.2015 22:26
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Toimittajan kuva

Timo Kunnari

timo.kunnari@mtv.fi

Tapparan maalivahti Juha Metsola sai nollattua keskiviikon pettymyksen nopeasti.

Metsola vaihdettiin keskiviikkona vain kymmenen minuutin jälkeen maalilta, kun Lukko oli karannut kolmen maalin johtoon SM-liigan neljännessä välieräkamppailussa. Perjantaina Metsola torjui nollapelin ja siivitti Tapparan 2-0-pakkovoittoon raumalaisjoukkueesta.

- Taisteluvoitto meiltä. Raavittiin hienosti, tuotiin vähän vauhtia ja rytinää peliin. Lähdettiin sillä tavalla, että meillä ei ole mitään hävittävää ja annamme kaiken, mitä meillä on. Tänään tulos oli hyvä, Metsola sanoi MTV Sportille.

Metsolan mukaan hän pystyi helposti jättämään edellisen pelin epäonnistumisen taakseen.

- Niitä sattuu, mitä keskiviikkona tapahtui. Tähän peliin oli hyvä lähteä, kun ei tässä mitään hävittävää ollut. Sillä tavalla mennään niin pitkään kuin pelataan.

- Nyt saimme taas vähän lisää uskoa, että meidän hyvä pelaaminen tuottaa myös tulosta. Huomenna lähdetään taas tappelemaan, Tappara-vahti suuntasi katseensa kuudenteen välieräkohtaamiseen, joka pelataan Raumalla lauantaina.

Lukko johtaa ottelusarjaa 3-2. Finaalipaikkaan vaaditaan neljä voittoa.

Tuoreimmat aiheesta

Tappara