F1-sarjan kisakalenteri ei sisällä Miamin osakilpailua vielä ensi kaudella, kertoo kuninkuusluokan omistajan Liberty Median kaupallinen johtaja Sean Bratches.
Pääkuvan videolla C Moren selostajan Niki Juuselan vetämä F1 Pitstop, jossa pureudutaan Saksan GP:n tapahtumiin.
Liberty Media haluaa laajentaa formulasarjan näkyvyyttä Yhdysvalloissa tuomalla Teksasin Austinissa ajettavan kisan rinnalle Miamin osakilpailun. Kisahanke tähtäsi osakilpailun järjestämiseen jo ensi kaudella, mutta tämä aikataulu on nyt kuopattu.
Neuvottelut Miamin kaupungin ja formulasarjan välillä osoittautuivat odotettua mutkikkaammaksi. Uusi tavoite osakilpailun järjestämiseksi on nyt asetettu kauteen 2020.
– Vaikka olisimme halunneet ajaa Miamissa kaudella 2019, niin parhaan mahdollisen kilpailukokemuksen järjestäminen niin fanien, kuljettajien kuin tallienkin kannalta ei ollut mahdollista toteuttaa meille annetun ajan puitteissa, Bratches kommentoi maanantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.
– Olemme yhdessä Miamin viranomaisten kanssa tehneet päätöksen lykätä sopimuksen allekirjoittamisen loppukesään, jonka jälkeen tavoite on järjestää ensimmäinen Miamin F1-osakilpailu kaudella 2020, Bratches jatkoi.
Liberty Media on tarjonnut Miamille kymmenen kauden mittaista sopimusta osakilpailun järjestämisestä. Miamilaiset formulafanit saavat ensimaistiaiset sarjasta lokakuussa, kun Liberty Media ja tallit järjestävät kaupungissa F1-tapahtuman.