Uudessa Batman-elokuvassa Kissanaisen roolin saaneen Anne Hathawayn asu paljastui. Superseksikäs ja naisellinen Hathaway nähdään elokuvassa alkuperäisten Lepakkomies-fanien mieleen sarjakuvan Kissanaista muistuttavassa asussa - toisin kuin aikaisemmin Kissanaisen roolissa nähdyt Halle Berry ja Michelle Pfeiffer.
Sisäpiiriläinen paljasti HollywoodLife.com-sivustolle, että näyttelijätär Anne Hathaway, 28, tullaan näkemään Kissanaisen roolissaan asussa, joka eroaa täysin aikaisempien elokuvien Kissanaisista.
– Annen asu tulee olemaan taktisempi kuin aikaisempien Batman-elokuvien Kissanaisten asut, elokuvan vaatesuunnittelusta vastaavien henkilöiden tuttava paljastaa.
– Hänellä tulee ehdottomasti olemaan lasit ja asu tulee olemaan vähemmän seksikkäämpi kuin Halle Berryn tai Michelle Pfeifferin asut olivat. Tämä Kissanainen tulee näyttämään enemmän rosvolta. Fanit voivat olla silti huoletta, asu tulee nimittäin olemaan vartaloa nuoleva ja Anne tulee näyttämään kuumalta siinä, lähde jatkaa.
Anne Hathaway kertoo treenanneensa ympärivuorokautisesti päästäkseen kuntoon rooliaan varten.
Jo aikaisemmin elokuvan tuotannossa mukana oleva sisäpiiriläinen on paljastanut, että Hathaway on kuin tehty rooliaan varten.
– Kaikki hänen katseestaan pään ja vartalon liikkeisiin on äärimmäisen kissamaista. Tämä rooli vie hänet näyttelijänä uudelle tasolle.
The Dark Knight Rises -elokuva tullaan näkemään teattereissa kesällä 2012. Elokuva on Christopher Nolanin Batman-trilogian viimeinen ja päättävä osa. Trilogian aiempi osa, Yön ritari (The Dark Knight) nähtiin vuonna 2008 ja koko trilogian avausosa Batman Begins 2005.
AVA
Kuvat: Getty Images
Lähde: HollywoodLife