Konkurssin tehneen juoksusarja Grand Slam Trackin nokkamies Michael Johnsonin väite puuttuvien palkkioiden maksamisesta urheilijoille näyttää olleen ennenaikainen.
Johnson kertoi lauantaina brittilehti The Telegraphille, että yhden kauden ihmeeksi jäänyt GST on saanut viimein maksettua sarjaan osallistuneille urheilijoille viime vuodesta asti roikkuneet palkkiorästit.
Athletics Weeklyn mukaan useat urheilijat hakivat Grand Slam Trackin konkurssipesältä saataviaan. Eniten perittävää oli yhdysvaltalaisjuoksija Sydney McLaughlin-Levronella, jolle GST:llä oli maksettavaa peräti 350 000 dollaria eli noin 308 000 euroa.
Myös muun muassa Gabby Thomas, Kenny Bednarek, Marileidy Paulino, Alison Dos Santos, Melissa Jefferson-Wooden ja Josh Kerr odottelivat yhä rahojaan.
Johnsonin lupaamia maksuja ei ole kuitenkaan BBC:n mukaan urheilijoiden tilillä näkynyt. Urheilijoita edustava yhtiö ei ole myöskään saanut mitään yhteydenottoa maksuaikataulusta.
Johnsonin edustajat kertovat, että kyse ei kuitenkaan ole tahallisesta laiminlyömisestä. BBC:n tietojen mukaan rahojen maksua panttaa kolmas osapuoli, joka ei ole antanut lupaa siirtojen suorittamiseen.
Sarjalla on viimeisimpien mediatietojen mukaan velkoja kaikkiaan 11 miljoonaa dollaria eli noin 9,5 miljoonaa euroa, joista vain osa on urheilijoille.
Johnsonin perustuma juoksulajeihin painottunut Grand Slam Track -sarja hakeutui konkurssiin joulukuussa 2025. Sarjan ainoaksi jäänyt kausi keskeytettiin jo ennen Los Angelesin finaalitapahtumaa.

