Mielenosoittajat marssivat republikaanien puoluekokousta vastaan Milwaukeessa

Vasemmistoaktivistit aikovat kokoontua myös ensi kuussa Chicagoon osoittamaan mieltä demokraatteja vastaan erityisesti Israelin ja palestiinalaisalueiden tilanteen vuoksi.

Milwaukeessa Yhdysvaltain Wisconsinissa alkoi maanantaina republikaanien puoluekokous, ja aamulla paikallista aikaa monet kokoontuivat osoittamaan mieltänsä republikaaneja vastaan. 

Vasemmistoaktivistien March on the RNC -tapahtumaan oli aamusta kokoontunut joitakin satoja ihmisiä, arvioi STT:n paikalla olevan toimittaja. 

Järjestäjät kertoivat odottavansa yli 5  000:ta osallistujaa mielenosoitukseen.

– Tulin tänne vastustamaan republikaanipuolueen rasistista ja vihantäyteistä agendaa, julisti puhujalavalla sosialistijärjestö Freedom Road Socialist Organizationin edustaja Kobi Guillory.

– Heidän hyökkäyksensä mustia ja ruskeita ihmisiä, naisia, maahanmuuttajia ja LGBTQ-ihmisiä sekä työväenluokkaa vastaan ovat tuhonneet miljoonien ihmisten elämät ja elannot. Heidän agendansa voittamisessa on kyse elämästä ja kuolemasta työväenluokalle ja sorretuille, hän jatkoi.

Vasemmisto protestoi myös demokraatteja vastaan

Mielenosoituksessa ei ollut kyse vain republikaaneja vastaan kamppailemisesta, sillä Yhdysvaltain laitavasemmisto protestoi tällä hetkellä kiivaasti myös demokraatteja vastaan erityisesti Israelin ja palestiinalaisalueiden tilanteen vuoksi. 

Milwaukeen mielenosoituksen järjestäjät ovat protestoimassa myös ensi kuussa Chicagossa demokraattien puoluekokousta vastaan.

– Hallituksemme molempien puolueiden tuella suorittaa kansanmurhaa Palestiinassa meidän verorahoillamme, ja tuemme kuolettavaa militarismia ympäri maailman. Olemme leijonan luolassa, tämä on maailmanlaajuisen imperialistisen järjestelmän ydin, meidän on tuhottava se järjestelmä, Guillory sanoi lavalla.

Tulikivenkatkuisesta puheesta huolimatta Milwaukeen protestin oli tarkoitus olla täysin rauhanomainen, Guillory kertoi STT:lle lavalta päästyään.

– Jos katsot ympärillesi, näet täällä lapsia ja vanhoja ihmisiä, ja on täällä myös paperittomia ihmisiä. Pidämme tämän marssin siis perheystävällisenä, kyllä.

Guilloryn mukaan mielenosoituksen järjestäjillä oli sopimus siitä, että marssi pääsee kuulo- ja katseluetäisyydelle varsinaisesta kokouspaikasta barrikadien ulkopuolelle. 

Milwaukeen keskustan turvatoimet kokouksen aikaan ovat tiukkoja, ja presidentti Joe Biden määräsi salaisen palvelun tarkastamaan turvatoimet uudemman kerran sen jälkeen, kun presidentiksi pyrkivä Donald Trump joutui viikonloppuna salamurhayrityksen kohteeksi.

"Biden on tehnyt parhaansa"

Vaikka mielenosoituksen järjestäjissä olikin paljon Yhdysvaltain radikaalimpaa laitavasemmistoa, paikalla oli myös miedomman sortin liberaaleja ja presidentti Joe Bidenin hallinnon tukijoita.

– Biden on tehnyt parhaansa, hän on ollut hieno presidentti, hän sai läpi mahtavan infrastruktuurilain ja on tukenut myös seniorikansalaisia laskemalla reseptilääkkeiden hintaa. Hän on ollut yksi parhaista presidenteistä sitten FDR:n (Franklin Delano Rooseveltin), kertoi STT:lle Paula, joka halusi turvallisuussyistä esiintyä vain etunimellään.

Paula ei kannata sitä, että Biden luopuu kisasta näin lähellä presidentinvaaleja. Jos Biden kuitenkin päättäisi jättäytyä, Paula kertoi näkevänsä mielellään ehdokkaina nykyisen varapresidentti Kamala Harrisin ja varapresidenttiehdokkaana senaattori Bernie Sandersin. Trumpin salamurhayrityksestä Paula ei pitänyt.

– Ei se hyvältä tuntunut. En toivo väkivaltaa kenellekään. Tällaisiin mielenosoituksiin tulevat ihmiset ovat rauhallisia, Paula sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat