Näin salaisen palvelun johtaja kommentoi Trumpin salamurhayritystä

Salaisen palvelun johtaja Kimberly Cheatle julkaisi lausunnon entisen presidentti Donald Trumpin salamurhayrityksestä. 

Cheatle aloittaa lausuntonsa esittämällä osanotot murhayrityksessä kuolleen Corey Comperatoren läheisille sekä tapauksessa loukkaantuneille. 

Comperatore kuoli ampujan luoteihin hypättyään niiden eteen suojellakseen perhettään, kertoo NBC.

Cheatle jataa kiittämällä salaista palvelua nopeasta toiminnasta. 

– Tarkka-ampujatiimimme neutralisoi ampujan ja agenttimme ryhtyivät suojatoimiin varmistaakseen entisen presidenttimme Donald Trumpin turvallisuuden. 

Yhdysvaltain salaiselle palvelulle on satanut myös kritiikkiä suojelun epäonnistumisesta. 

Cheatle kertoo olleensa ampumisesta lähtien jatkuvassa yhteydessä salaisen palvelun henkilöstöön, joka suojasi Pennsylvaniassa rikospaikkaa FBI:n agenttien saapumiseen ja tutkinnan aloittamiseen saakka.

– Olen myös koordinoinut toimintaa entisen presidentti Trumpin suojelujoukkojen kanssa ja tiedottanut presidentti Bidenia tapauksen yksityiskohdista.

Salainen palvelu työskentelee Cheatlen mukaan kaikkien muiden viranomaisten kanssa ymmärtääkseen, mitä tapahtui ja miten, sekä kuinka voidaan estää, ettei tapahtuma uusiudu enää koskaan.

Välikohtaus on herättänyt kysymyksiä republikaanien kansalliskokouksen turvallisuuteen liittyen, joka järjestetään Milwaukeessa.

Cheatle kirjoittaa luottavansa kokouksen salaisen palvelun koordinaattorin sekä yhteistyökumppaneiden laatimaan turvallisuussuunnitelmaan, jota on tarkistettu ja vahvistettu lauantaisen ampumatapauksen jälkeen. 

– Sen lisäksi, että tarjosimme kesäkuussa entisen presidentti Trumpin turvajärjestelyihin lisäparannuksia, olemme myös toteuttaneet muutoksia niihin lauantain jälkeen varmistaaksemme hänen jatkuvan suojelunsa kongressin ja kampanjan loppuaikana.

– Salaisen palvelun tehtävänä on valtavan suuri vastuu demokratiamme nykyisten ja entisten johtajien suojelemisesta. Suhtaudun tähän uskomattoman vakavasti, ja olen sitoutunut tämän tehtävän täyttämiseen. 

Lue myös:

    Uusimmat