Mielenterveysongelmia diagnosoidaan liikaa, sanoo psykiatri: "Lääkeyhtiöt haluavat lääkitä tavallista ihmiselämän ahdistusta"

Kun jalassa on kipua ja sen epäilee murtuneen, lääkäri voi varmistua murtumasta röntgen-kuvalla. Mutta mitä, jos mieli murtuu? Mielenterveysongelmien ja elämän alamäkien aiheuttaman surun ja ahdistuksen välinen raja on häilyvä.

Ja on olemassa tahoja, jotka hyötyvät siitä, että ihmiselämään kuuluvat suru ja ahdistus diagnosoidaan ja luetaan mielenterveysongelmiksi, sanoo arvostettu yhdysvaltalainen psykiatri Allen Frances MTV Uutisten haastattelussa.

– Viime vuosina lääkeyhtiöiden suunnasta on tullut painetta lääkitä tavallista inhimillistä kokemusta ja ihmiselämän ahdistusta, Frances sanoo.

Frances uskoo, että koko käsitys siitä, että mielenterveysongelmat ovat vain aivojen kemiallista epätasapainoa, on osin lääkeyhtiöiden lobbaama.

– Ajatus siitä, että kemiallinen epätasapaino on kaiken takana ja lääkkeillä voi hoitaa kaikki ongelmat, on hyödyllinen lääkeyhtiöille, muttei ihmisille, hän kiteyttää.

Terapeutin pakeille elämän surkeimpana päivänä

Frances kertoo, että on varsin tyypillinen tilanne, että ihminen saapuu psykiatrin vastaanotolle elämänsä surkeimpana päivänä.

Monissa sellaisissa tilanteessa ihminen paranisi ajan kanssa ainakin, jos hän saa perheen tukea tai vakavammissa tapauksissa psykoterapiaa.

Psykoterapiaa voi siis tarvita elämän vaikeissa paikoissa, vaikkei mielenterveysongelmia olisikaan. Lääkitykselle tai diagnoosille ei välttämättä olisi tarvetta.

– Ihmisen olo paranee yleensä joka tapauksessa ajan kanssa ja jos saa tukea. Jos lääkityksen aloittaa elämänsä pahimpana päivänä, saattaa kuvitella, että olon paraneminen on ollut lääkityksen ansiota. Erityisesti, jos lääkkeiden on odottanut toimivan eli niillä on plasebo-vaikutusta.

"Diagnoosi tarjoaa selityksen"

Frances sanoo, että jotkut potilaat kuitenkin haluavat lääkärin pakeille saapuessaan diagnoosin ja lääkkeet ongelmaansa, koska silloin he kokevat, että heidän huolensa otetaan vakavasti.

Lapsen vääräkin keskittymishäiriö-diagnoosi voi olla helpotus vanhemmalle, sillä lapsi saa tukiopetusta, lisäaikaa kokeissa ja hänen käytökselleen löytyy selittävä tekijä.

– Diagnoosi tarjoaa selityksen. Se onkin hyödyllistä, jos diagnoosi on oikea, Frances kertoo.

 – Oikea diagnoosi auttaa potilasta ymmärtämään ja käsittelemään ongelmaansa ja huomaamaan, ettei hän ole yksin. Se voi auttaa ihmisen elämää todella paljon.

"Diagnoosi on helppo tehdä ja vaikeaa pyyhkiä pois"

Mutta mitä, jos diagnoosi on väärä? Se voi muokata ihmisen identiteettiä ja tunnetta siitä, mikä on hänelle elämässä mahdollista. Se voi heikentää itseluottamusta ja vaikuttaa siihen, miten muut kokevat hänet.

– Siksi diagnoosi pitäisi tehdä todella huolella ja ajan kanssa. Mitä huolellisemmin potilasta kuullaan, sitä harvempi ihminen diagnosoidaan.

 – Diagnoosi on helppo tehdä, mutta sitä on vaikeaa pyyhkiä pois potilashistoriasta. Se jää kummittelemaan. Jos diagnoosi on oikea, se on sen arvoista. Jos väärä, niin se aiheuttaa paljon vaikeuksia ilman mitään hyötyjä.

"Voi tulla riippuvaiseksi kalliista lääkkeestä, jota ei tarvitse"

Pahimmillaan potilas syö väärän diagnoosin vuoksi vuosia lääkkeitä, jotka aiheuttavat vakavia sivuvaikutuksia.

– Erityisesti rauhoittavien lääkkeiden, mutta jossain määrin myös masennuslääkkeiden, käyttöä on myös hyvin vaikeaa lopettaa. Kun lääkkeitä yrittää lopettaa, potilas saa vieroitusoireita ja kuvittelee, että sairauden oireet palaavat. Mutta eivät ne ole sairauden oireita vaan vieroitusoireita.

– Voi tulla riippuvaiseksi kalliista lääkkeestä, jota ei olisi alun alkaenkaan tarvinnut.

Frances painottaa, että vaikka hän uskoo, että psyykelääkkeitä syödään liikaa, hän ei ole lääkevastainen.

Erityisesti Yhdysvalloissa vaan on Francisin mukaan niin, että hyväosaiset mielenterveydestään huolestuneet ovat usein ylilääkittyjä ja vakavista mielenterveysongelmista kärsivät hoidon ulottumattomissa.

– Joillekin ihmisille, joilla on mielenterveysongelmia, lääkitys on usein välttämätöntä ja voi jopa pelastaa elämän. Mutta jos lääkkeitä ei tarvitse, saa kaikki haitat ilman hyötyjä.

Voimakkaatkin tunteet kuuluvat elämään

Frances muistuttaa, että lähes jokainen ihminen kokee elämänsä aikana syvää surua ja ahdistusta ja että ne ovat ensisijaisesti merkkejä siitä, ettei kaikki elämässä ole kunnossa – eivät mielenterveysongelmista.

Ensisijaisesti ongelmat tulisi kohdata ja niitä tulisi lähteä ratkomaan keskustelulla ja tarpeen vaatiessa terapialla. Lääkkeiden pitäisi olla viimeinen keino. 

– Me tunnemme surua ja ahdistusta siksi, että ne tunteet kertovat meille jotain tärkeää elämästämme. Meidän täytyy tuntea ne ja varautua siihen, että elämämme on täynnä ylä- ja alamäkiä. Se on osa elämää.