Mies ajelehti merellä yli kaksi kuukautta kumiveneellä – video näyttää, kuinka kalastajat löysivät hänet

Kumiveneessä oli kolme ihmistä, joista vain yksi selvisi hengissä.

Venäläisviranomaiset kertovat pelastaneensa miehen, joka oli ajelehtinut 67 päivää pienellä kumiveneellä Ohotanmerellä.

Merialue sijaitsee Venäjän Kaukoidässä sijaitsevan Kamtshatkan niemimaan ja Japaniin kuuluvan Hokkaidon saaren välissä.

Viranomaisten mukaan kalastusalus oli sattumalta huomannut Kamtshatkan niemimaan edustalla ajelehtineen kumiveneen maanantaina.

Mediatietojen mukaan 46-vuotias mies oli lähtenyt elokuun alussa Sahalinin saarelta 49-vuotiaan veljensä ja 15-vuotiaan veljenpoikansa kanssa katsomaan valaita. 

Miehen kerrotaan ottaneen mukaansa ruokatarvikkeita kahdeksi viikoksi. Jonkin ajan kuluttua lähdöstä yhteys seurueeseen oli katkennut, minkä jälkeen seuruetta yritettiin löytää helikopterilla mutta tuloksetta.

Veljen ja veljenpojan ruumiit löytyivät tiettävästi kumiveneestä. Venäläinen Telegram-kanava Baza kertoo, että pelastettu mies oli huonossa kunnossa.

Miehen kerrotaan menettäneen puolet painostaan ja painaneen löydettäessä noin 50 kiloa.

Venäjän merenkulkuliiton edustaja arveli miehen selvinneen osittain siksi, että tämä oli onnistunut saamaan kalaa. Ohotanmeren kerrotaan olevan Itä-Aasian kylmimpiä.

Kumivene oli reilu kahden kuukauden aikana ajelehtinut noin 1 000 kilometrin päähän lähtöpaikasta.

Lähteet: Reuters, BBC

Katso myös:

Lue myös:

    Uusimmat