Etsintäalueen koko yli puoli Suomea: Korallisaaren rannalle asetut palmunoksat pelastivat
Kolme kalastajaa pelastettiin syrjäiseltä Mikronesiaan kuuluvalta saarelta itäisellä Tyynellämerellä, kertoo muun muassa brittilehti The Guardian ja uutistoimisto Reuters.
Miehet olivat lähteneet pääsiäissunnuntaina veneellään Polowatin atollilta, mutta eivät koskaan palanneet takaisin. Polowat sijaitsee noin 180 kilometrin päässä Mikronesian saaresta.
Katoamisesta huolestuneet sukulaiset ilmoittivat kolmikon kadonneeksi, jonka jälkeen miehiä lähtivät etsimään sekä Yhdysvaltain rannikkovartiosto että laivasto.
Rannikkovartioston Guamissa sijaitseva yhteinen pelastuskeskus käynnisti ilmasta käsin etsinnät yli 78 000 neliömeripeninkulman eli noin 268 000 neliökilometrin laajuisella alueella. Suomen pinta-ala on noin 338 000 neliökilometriä.
Etsintöjä haittasi huono sää, mutta lopulta Yhdysvaltain laivaston tutkimuskone huomasi Mikronesiaan kuuluvalla Pikelotin saarella miesten palmunlehdillä hiekkaan kirjoittaman ”help” eli apua -viestin.
Rannikkovartioston mukaan miehiä ei ehkä olisi löydetty ilman kyseistä viestiä.
Yli viikon saarella jumissa olleet miehet kertoivat pelastajille olevansa kunnossa. Miehet kertoivat syöneensä kookospähkinöitä ja saaneensa juomavettä kaivosta.
Kolmikko oli lähtenyt matkaan perämoottoriveneellä. Miehet kertoivat, että perämoottori oli kovan merenkäynnin seurauksena päätynyt mereen ja että he olivat soutaneet Pikelotin saarelle.
Pikelot on pieni ja syrjäinen, noin 31 hehtaarin kokoinen korallisaari, joka sijaitsee noin 600 kilometrin päässä Guamista kaakkoon.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää