Hurjassa humalassa rekkaa ja perävaunua ajanut ulkomaalainen kuljettaja aiheutti lukuisia vaaratilanteita Turuntiellä. Miehen holtiton matka päättyi lopulta moottoritien pientareelle Lohjalla.
Tapaus ajoittuu heinäkuulle 2023.
Ulkomaalaismies oli matkalla Helsingin suuntaan raskaalla ajoneuvoyhdistelmällä.
Hän ajoi rekan ja perävaunun yhdistelmää niin holtittomasti, että ajoneuvo seilasi useaan kertaan vastaantulevien kaistalla. Useat vastaantulleet autoilijat joutuivat väistämään pientareelle välttääkseen yhteentörmäyksen raskaan ajoneuvoyhdistelmän kanssa.
Lopulta nelikymppinen mies kääntyi Turku-Helsinki-moottoritielle. Siellä hän pysäköi rekan moottoritien laitaan.
Kun poliisi saapui paikalle, mies kieltäytyi poistumasta rekan ohjaamosta. Poliisit joutuivat lopulta ottamaan vastaan vääntelehtivän miehen väkisin ulos rekasta ja panemaan hänelle käsiraudat.
Miehen verestä mitattiin 2,89 promillen alkoholipitoisuus.
"Varsin lyhyt" matka
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan mies syyllistyi törkeään rattijuoppouteen, törkeään liikenteen vaarantamiseen ja haitantekoon virkamiehelle.
Oikeuden mukaan mies aiheutti ajonsa aikana lukuisia vaaratilanteita ja vahingoilta välttyminen oli osittain sattumanvaraista.
Tuomiossa ei kerrota, miten pitkän matkan mies ehti ajaa kaatokännissä, mutta oikeus kuvailee matkaa "varsin lyhyeksi".
Käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan miehen puoleksi vuodeksi vankeuteen, mutta muutti rangaistuksen 180 tunniksi yhdyskuntapalvelua.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää