Mies, älä huolehdi kaljustasi – tutkimus paljasti mairittelevia puolia ajellusta päästä

shutterstock_615402602
Kalju saa miehen vaikuttamaan itsevarmalta ja hallitsevalta, kertoo yhdysvaltalaistutkimus. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 14.12.2018 21:03

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Tutkijat osoittivat, että kalju viehättää ja vetää puoleensa, kertovat muun muassa Independent- sekä Thrillist-sivustot.

Yhdysvaltalaisen Pennsylvanian yliopiston vuonna 2017 tekemä tutkimus on mukavaa luettavaa kaikille kaljuille, kaljuuntuville tai kaljuuntumista pelkääville miehille. Tutkimuksen mukaan kaljut miehet nimittäin viehättävät sekä miehiä että naisia.

Tutkijat arvelevat kaljuihin miehiin tunnetun vedon syyksi sen, että kaljuuntumista pidetään mystisenä. Vastapuolessa koettu mystisyys saatetaan liittää itsevarmaan ja hallitsevaan ihmiseen.

Kaljuuteen liitettiin monia hyviä ominaisuuksia

Tutkimukseen osallistui yhdysvaltalaisia nais- ja miesopiskelijoita. Osallistujat arvioivat miehistä otettujen kuvien perusteella, kuinka viehättäviltä, itsevarmoilta ja hallitsevilta he vaikuttivat.

Osallistujat arvioivat tutkimuksen ensimmäisessä osiossa sekä luonnollisesti kaljut että digitaalisesti kaljuiksi muokatut miehet hallitsevammiksi ja vahvemmiksi kuin paksuilla tai ohenevilla hiuksilla varustellut verrokkinsa.  

Toisessa osassa tutkimusta osallistujille näytettiin kuvia samoista miehistä hiusten kanssa sekä hiukset digitaalisesti poistettuina. Kaljuiksi muokattuja miehiä pidettiin hallitsevampina, pidempinä ja vahvempina kuin mitä heidän ajateltiin olevan hiukset päässään.

Tutkimuksen kolmannen osan tulokset eivät ole kaljuja miehiä kohtaan niinkään imartelevia. Kävi nimittäin ilmi, että hiusten ajelu sai miehen vaikuttamaan keskimäärin neljä vuotta ikäistään vanhemmalta.

LUE MYÖS: Kuinka paljon nuoren miehen kaljuus häiritsee? Naiset vastaavat

Nappaa videolta vinkit miesten juhlapukeutumiseen.

8:07img

Lähteet: Independent, ThrillistShorn Scalps and Perceptions of Male Dominance

Tuoreimmat aiheesta

Hiustyylit