Helsingin Kalliossa sattui myöhään lauantaina erikoinen välikohtaus, kun mieshenkilö ampui ilmapistoolilla kohti väkijoukkoa.
Helsingin poliisin yleisjohtajan Teemu Lappalaisen mukaan mies ammuskeli asunnostaan kohti ravintolan edessä ollutta väkijoukkoa. Tapaus sattui Neljännellä linjalla Kallion kaupunginosassa.
Yksi henkilö sai ilmapistoolin ammuksesta osuman käteensä, mutta vamma jäi lieväksi.
– Pahoinpitelynä tätä lähdetään tutkimaan. Muut mahdolliset rikosnimikkeet selviävät ajan kuluessa. Onneksi harvemmin ruvetaan asunnon ikkunasta ammuskelemaan ympäristöön ilmapistoolilla tai millään muullakaan, Lappalainen sanoo.
STT:n haastattelema rikoskomisario Mikko Halme sanoo, että kadulla ollut päihtynyt joukkio oli ilmeisesti aiheuttanut melua. Läheisen talon asukas oli käynyt huomauttamassa metelistä, minkä yhteydessä oli syntynyt sanaharkkaa.
Tämän jälkeen mies ampui ilmeisesti kaksi laukausta talonsa ikkunasta.
"Voi aiheuttaa vakavia vammoja"
Asiasta ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien haastattelema silminnäkijä sanoo, että tilanne oli aiheuttanut väkijoukossa ”jonkinlaista paniikkia”, sillä heti ei ollut selvää, minkälainen ase miehellä oli hallussaan.
Komisario Lappalainen sanoo, että tiedossa ei ole, minkälaiselta etäisyydeltä ammukset tulivat. Hän kuitenkin korostaa, että tilanteessa olisi voinut sattua pahasti.
– Pahimmillaan ilma-aseen ammus, joka lähtee aika kovaa, voi pahaan paikkaan osuessaan aiheuttaa vakaviakin vammoja. Jos ammus osuu silmään, niin vahinko on paljon vakavampi kuin naarmu kädessä.