Mies heitti polttopulloja kahteen rakennukseen - motiivi vielä epäselvä

13245981.jpg
Lehtikuva
Julkaistu 29.01.2015 10:24(Päivitetty 29.01.2015 10:29)

MTV UUTISET

Poliisi otti eilen kiinni 44-vuotiaan miehen, jonka epäillään heittäneen polttopulloja kahteen rakennukseen Lappeenrannassa.

Rakennukset olivat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin omistuksessa ja toinen niistä oli asuinkäytössä. Toisessa rakennuksessa oli toimisto.

Polttopulloisku tapahtui eilen illalla klo 19 aikoihin. Pelastuslaitos sammutti polttopulloista syttyneen palon nopeasti, eikä vakavia vahinkoja syntynyt.

– Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Tämän hetkisten tietojen mukaan rakennuksissa oli ainakin yksi henkilö sisällä, kertoo tutkinnanjohtaja Ari Järveläinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Teon motiivi ei ole vielä selvinnyt.

Tulipalosta aiheutui savuvahinkoja rakennuksiin, tarkempia tietoja palohaitoista ei vielä ole.

Poliisi tutkii tekoa tuhotyönä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos