Jokaisella meistä on oma käsitys siitä, millainen on "hyvä nainen". Ihminen kuitenkin saa määrittää itsensä täysin oman mielensä mukaan. Kuka tahansa voi siis sanoa olevansa nainen.
Kuullessaan sanan ”nainen” jokainen meistä näkee mielessään jotakin – jonkinlaisen ilmentymän siitä, mitä on olla nainen. Sinullakin siis on päässäsi tietty kuva miehestä tai naisesta, ajattelit sitä tai et.
Kuvituskuva.
– Tässä on sellainen mielenkiintoinen lähtökohta, että jokaisella meistä on oma, stereotyyppinen käsitys siitä, millainen on norminainen. Ankkuroituneena tästä lähtökäsityksestä ihminen arvioi omaa naiseuttaan, käsitystä naisesta ja naisena olemisesta. Näitä vaihtoehtoja ja malleja on sen vuoksi miltei yhtä paljon kuin ihmisiä on olemassa, Mikko Väisänen kuvaa.
"Olen 25v. ja ehkä tyttö. Poika tai mies en ainakaan ole, vaikka kaikki luulevat niin, mutta tämä tuntuu vain oudolta roolilta."
– Kertomus osoitteesta Sinuiksi.fi
Väisänen on Pirkanmaan Setan tuki- ja neuvontapalvelun toiminnanjohtaja.
Vaikka jokaisella meistä on mielessään kuva miehen tai naisen mallista, ihminen saa määrittää itsensä täysin oman mielensä mukaan. Kuka tahansa voi siis sanoa esimerkiksi olevansa nainen.
– Se, vastaako oma käsitys ja käytetty sana ulkoisesti muiden silmissä sitä, mitä he pitävät tähän sukupuoleen liittyvänä, on täysin toissijaista. Tässä syntyy suurinta ristiriitaa: jos ulkoinen olemus tuntuu suuresta osasta muita olevan jotakin muuta kuin mitä henkilö itse sanoo, syntyy pakkoa tuoda itseään esiin, selittää ja avata omaa kokemusta, Väisänen kuvaa.
"En ole uskaltanut töissä sanoa sanallakaan, että olen mikä olen. Sukulaiset ja kaverit kyllä tietävät. Mitä minun pitäisi tehdä? Työpaikan menettämisen pelossa en ole asiasta maininnut puolella sanallakaan."
– Kertomus osoitteesta Sinuiksi.fi
– Muunsukupuolisille tämä on hyvin arkipäiväistä: on ikään kuin pakotettu tuottamaan sanoina esiin, millainen oma sukupuoli-identiteetti on, jotta tulisi kohdatuksi oikealla tavalla. Kyllähän miehenä ja naisena olemiset ovat ensimmäisiä oletuksia, ja muu saattaa edelleen herättää ihmisissä hämmennystä. Ei osata ohjata oikeaan vessaan, tai pukuhuonejako tuottaa kummastusta, mikä on tosi tylsää, koska näihin on olemassa ihan käteviä kiertoteitä ja tällainen kaksijakoisuus on kamalan kapeaa.
Vammaisilla ei ole sukupuolta
Väisäsen mukaan esimerkiksi Tampereella uimahallista on tehty moninaisuuden huomiointia koskeva aloite Tampereen kaupungille.
"Ihmiset luulee että tää on joku juttu jota huvikseen kokeillaan. Mun pitäis olla vahva miehenä eikä sais puhua tunteista, mutta toisaalta tytötellään päin naamaa eikä pidetä oikeana miehenä. Nyt käynnissä olleet avioliitto- ja translakikeskustelut on myös ollu vaikeita kun kaverit kommentoi kaikkea typerää ja en pysty älähtämään että tää koskee mua henkilökohtaisesti ja tuntuu pahalta."
– Kertomus osoitteesta Sinuiksi.fi
– Toivottiin, ettei varattavista pesutiloista, jotka saattoivat olla erillään miesten ja naisten pukuhuoneista, joutuisi maksamaan erikseen. Se on eriarvoistavaa. Tai pukukoodi pukuhuoneissa voisi olla väljempi: ei välttämättä tarvitsisi riisua uima-asua, mitä usein toivotaan. Tällöin ei altistuisi arvioiville katseille, jos oma ulkoinen sukupuoli vaikuttaa muiden silmissä joltain muulta kuin minä sen itse kokee.
Yksinkertaisilla joustoilla sukupuolien moninaisuus saataisiin vaikka heti osaksi yhteiskuntaa. Vessojen osalta unisex-vessat ovat kaikista helpoin ratkaisu, ja tällaisia vessatiloja löytyy jo esimerkiksi ravintoloista.
Kuvituskuva.
– Minusta on kautta aikojen ollut aika huvittava asia, että invavessat ovat aina sukupuolettomia, Väisänen vielä toteaa.
– Jostain syystä vammaisilla ei koeta olevan sukupuolta. Koskaan ei ole ajateltu, että vammaisten miesten ja naisten vessat täytyisi olla erikseen.