Helsingin Pohjoisesplanadilla vappuaattoiltana kaahannut mies pahoittelee tekoaan Twitterissä. Hän kertoo olevansa hyvin ymmällään tapahtuneesta.
Helsingin keskustassa Pohjoisesplanadilla tapahtui vappuaattoiltana onnettomuus, jossa loukkaantui kolme ihmistä. Lisäksi ainakin kahdeksan autoa vaurioitui.
Väkijoukkoon ajamiseen liittyvät tapahtumat alkoivat, kun poliisipartio käski kovaa vauhtia ajanutta mieskuljettajaa pysähtymään Pohjoisrannassa. Epäilty ei noudattanut käskyä vaan suuntasi kohti Pohjoisesplanadia. Puistossa oli tuhansia juhlijoita.
Yhdessä tapahtumista kuvatussa videossa näkyy, kuinka musta henkilöauto ajaa kovaa vauhtia puistokadulle ja lähestulkoon törmää suojatietä ylittäneisiin sivullisiin.
Videokuvan perusteella sivullisten jääminen auton alle oli hyvin pienestä kiinni.
Lue myös: James oli jäädä Esplanadin vappukaaharin alle – hänen kameransa tallensi vielä täpärämmän pelastuksen
Poliisi tutkii tapahtumia tällä hetkellä rikosnimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, vammantuottamus, virkamiehen vastustaminen ja niskoittelu. Lisäksi tässä vaiheessa tutkintaa poliisi epäilee törkeää rattijuopumusta.
On mahdollista, että rikosnimikkeet muuttuvat tutkinnan edetessä.
Lue myös: Uutta tietoa Esplanadin kaahauksesta: Epäillyn auton kyydissä oli matkustaja – poliisi ei epäile tekoa tahalliseksi
"Vannon, ettei tarkoituksenani ollut vahingoittaa ketään"
Epäilty tekijä on nyt ensimmäistä kertaa ottanut tapahtuneeseen kantaa julkisesti.
Hän kertoo Twitter-sivuillaan olevansa hyvin hämmentynyt teostaan.
– En vielä itsekään täysin ymmärrä, mitä lauantaina tapahtui Espalla ja miksi. Sen kuitenkin tiedän, ja vannon kunniani sekä omatuntoni kautta, ettei tarkoituksenani ollut vahingoittaa ketään, mies kirjoittaa.
– Päinvastoin: tein kaikkeni, jotta minimoisin vahingot autolla, jota ohjasin, mutta jonka matkustajaksi koin jostakin käsittämättömästä syystä joutuneeni.
Mies kertoo, että ei ollut nauttinut alkoholia tai muitakaan päihteitä ennen tapahtumaa.
– Ainoa asia, jonka tiedän varmaksi on se, että olen rakastunut ja se on ”huumannut” minua viime viikot.
Lue myös: Esplanadin epäilty kaahari oli perussuomalaisten aluevaaliehdokas – osallistui puolueen vapputapahtumaan: "Hän oli täysin oma itsensä"
Mies pyytää tekoaan anteeksi
Mies pyytää päivityksessään tapahtunutta anteeksi.
– Vilpitön anteeksipyyntöni kaikille ja kaikesta mitä olen tehnyt ja aiheuttanut, mies kirjoittaa.
– Toipumiseni on käynnissä ja edennyt hyvin. Toivon, että kaikki muutkin voisivat toipua tästä järkyttävästä tapahtumasta. Kiitos kaikille lukuisista viesteistänne ja osoittamastanne myötätunnosta.