Mies kertoo tavanneensa Riina Mäkisen elossa kaksi kuukautta sitten – poliisi selvittää vihjettä

7:40img
Katso myös: Tutkinnan johtaja ei usko Riina Mäkisen löytyvän hengissä.
Julkaistu 13.11.2022 06:32
Toimittajan kuva

Päivi Hannula

paivi.hannula@mtv.fi

@paivihannula

Poliisi on selvittänyt syksyn aikana poikkeuksellista vihjettä liittyen helsinkiläisen Riina Mäkisen katoamiseen. Vihjeen mukaan Riina olisi viettänyt aikaa loviisalaisessa ravintolassa 3. syyskuuta tänä vuonna.

19-vuotias helsinkiläinen Riina Mäkinen katosi epäselvissä olosuhteissa Loviisassa toukokuussa 2017. Riinaa on katoamisestaan lähtien etsitty paikkakunnalta sekä poliisin että vapaaehtoisten voimin, tuloksetta. Hänen kohtalostaan ei ole löydetty minkäänlaisia jälkiä.

Vapaaehtoisiin etsijöihin otti tänä syksynä yhteyttä mies, joka kuului Riinan tuttavapiiriin ennen tämän katoamista. Mies kertoi vapaaehtoisille tavanneensa Riinan loviisalaisessa ravintolassa aiemmin syyskuussa, tarkemmin 3. syyskuuta.

– Nainen ei ollut näyttänyt ihan siltä Riinalta, jolta hän näytti katoamisensa aikaan, mutta henkilössä on ollut samoja piirteitä kuin Riinassa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Jussi Wahe Helsingin poliisista.

Katoamisen aikaan Riinalla oli tummat, pitkät hiukset ja hän oli silminnähden hyvin laiha. Miehen mukaan naisen hiukset olivat lyhyemmät ja vaaleammat, ja tämä oli tukevammassa kunnossa. Miehen mukaan nainen olisi tullut juttelemaan hänelle ravintolassa ja kertonut olevansa Riina.

– Siinä olisi ollut ihan sellaista keskustelua, että etkö sä tunnista mua, olen Riina, Wahe kertoo.

Sen jälkeen mies ja Riina olisivat keskustelleet jonkin aikaa. Mies on kertonut olleensa hämmästynyt ja järkyttynyt kohtaamisesta. Väitetyn keskustelun sisällöstä Wahe ei kerro tarkemmin, mutta vihjeen antaja on toimittanut vapaaehtoisille muistitikun, jonka Riinaksi esittäytynyt nainen oli antanut hänelle keskustelun päätteeksi.

Poliisi tutkii muistitikun sisällön

Ravintolassa ei tapahtumien aikaan ollut toiminnassa tallentavaa kameravalvontaa, joten miehen kertomusta ei tähän mennessä ole voitu vahvistaa tai sulkea pois. Muista Loviisan valvontakameroista poliisi ei ole saanut vahvistusta havainnolle.

Miehen mukaan Riina liikkui ainakin yhden, mahdollisesti useamman ulkomaalaistaustaiselta vaikuttaneen miehen kanssa.

Poliisi on suhtautunut havaintoon epäilevästi, koska sille ei ole saatu vahvistusta kameroista.

– Se vaikutti ja kuulosti vähän sellaiselta vihjeeltä, että siinä ei ole todenperää. Jos nyt järjellä miettii, että jos Riina saisi jossain kulkea, miksi hän pitäisi läheisensä ja omaisensa sellaisessa tilassa, että he ajattelevat hänen kuolleen, Wahe järkeilee.

Poliisi ei toistaiseksi ole nähnyt tarvetta kuulla vihjeen antajaa todistajana, jotta havainnon totuudenmukaisuutta olisi voitu tätä kautta selvittää. Miehen toimittaman muistitikun sisällön poliisi aikoo kuitenkin tutkia.

Riinasta ei ole tiettävästi mitään vahvistettuja elonmerkkejä katoamisillan tapahtumien jälkeen. Esimerkiksi pankkitilillä olleita varojaan hän ei ole käyttänyt. Poliisi on aiemmin kertonut, ettei se usko Riinan enää löytyvän elossa.

Virheelliset havainnot kadonneesta ovat katoamistutkinnoissa tavallisia. Tässä tapauksessa havainnon tekee kuitenkin poikkeukselliseksi se, että siitä kertoo henkilö, joka on aiemmin tuntenut Riinan, ja joka olisi käynyt tämän kanssa nyt pitkän keskustelun.

Lue myös: Riina Mäkisen seurassa ollut mies paljastaa MTV:lle katoamisyön tapahtumat kokonaisuudessaan: "Minä annoin hänen mennä"

"Toivomme todella, että kertomus pitäisi paikkansa"

Etsintöjä tekevät vapaaehtoiset ovat hämmentyneitä saamastaan yhteydenotosta, etenkin kun miehen kohtaamisesta antamat tiedot ovat olleet hyvin yksityiskohtaisia. Väitetyssä kohtaamisessa on miehen mukaan keskusteltu sellaisista asioista, joista vain Riina ja hän olisivat voineet tietää kaksikon historiassa.

– Toivomme todella, että kertomus pitäisi paikkansa, sanoo etsintöjä koordinoiva Elisa Parmanen.

Myös omaiset ovat tietoisia havainnosta, ja luottavat poliisiin, jotta kaikki Riinan katoamiseen liittyvät vihjeet tulisivat tarkastettua perusteellisesti. 

Rekkahavainnosta ei uusia vihjeitä

MTV Uutiset kertoi viime keväänä myös toisesta vapaaehtoisten poliisille välittämästä vihjeestä, jonka mukaan Riinan katoamisen jälkeen Loviisassa liikkunut autoilija olisi nähnyt Riinaa muistuttavan nuoren naisen nousevan ulkomaalaisen rekan kyytiin seiskatiellä. Havainto olisi tehty joko katoamisyönä tai kaksi vuorokautta sen jälkeen.

Poliisi pyysi vihjeestä havaintoja, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet laihoja.

– Ei ole tullut mitään vihjeitä. Tietysti se ajankohta ja muu huomioiden olisi yllättävää, että vihjeitä tulisi vielä näin pitkän ajan jälkeen, Wahe toteaa.

Lue myös: Riina Mäkisen katoamistutkinnassa uusi käänne: Nousiko Riina venäläisen rekan kyytiin? Havaintoja pyydetään katoamisviikolta

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet