4 keskeistä kysymystä Riinan, 20, katoamisesta – Miten vankilaan tuomitun miehen osattomuudesta katoamiseen voidaan olla varmoja?

riina mäkinen
Julkaistu 21.07.2017 06:11

MTV UUTISET

Toukokuussa kadonneen 20-vuotiaan Riina Mäkisen tapaus on yhä auki. Hänet nähtiin viimeisen kerran Loviisan Pernajassa Kuninkaantien ABC:n läheisyydessä 11. toukokuuta. Tuolloin Riina tallentui valvontakamerakuviin.

Mäkisen tiedetään liikkuneen tuolloin yhdessä noin 30-vuotiaan miehen kanssa. Samainen mies tuomittiin viime viikolla vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta. 

Poliisi ei epäile Riinan katoamiseen liittyvän rikosta. Sen sijaan niin poliisi kuin Riinan läheisetkään eivät usko naisen kadonneen vapaaehtoisesti.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Jussi Wahen mukaan Riinan katoamiseen liittyen kaikki on edelleen mahdollista.

– Se, että joku pitäisi häntä jossakin, on mahdollista, mutta äärimmäisen harvinaista, Wahe toteaa.

Mitä Riinalle on voinut tapahtua?

Voisiko Riina olla sekaantunut johonkin rikolliseen, minkä vuoksi hän pysyttelee piilossa?

Poliisi on kertonut haluavansa tavoittaa Riinan myös tuomitun 30-vuotiaan miehen rikosjuttuihin liittyen. Toukokuun lopulla sanottiin, että hänen epäillään ehkä liittyvän juttuun jollain tapaa.

Katoamista edeltävänä päivänä Loviisan poliisi ja palokunta oli saanut hälytyksen Vanhakylän ABC:n eteläpuolelta lähtevän Heskerintien päähän, jossa oli ilmoittajan mukaan henkilöauto tulessa. Alueelta oli kuultu myös ammuskelun ääniä. Tapahtumapaikalta nähtiin poistuvan 30-vuotias mies ja tummahiuksinen nainen, jonka uskotaan olevan Riina.

Ei pihaustakaan Riinasta

Omaiset kertovat, että eivät ole saaneet Riinaan mitään yhteyttä katoamisen jälkeen. Puhelin on ollut jatkuvasti kiinni ja Riinan äiti kirjoittaa Facebook-sivuillaan, että puhelin olisi palanut auton mukana Vanhassakylässä.

Riina ei ole päivittänyt Facebook-tiliään ja Iltalehden mukaan poliisi on viimeksi maanantaina selvittänyt pankista, onko Riinan tilillä ollut tapahtumia.

– Tilitapahtumia ei ollut, Wahe kertoi Iltalehdelle.

Jos Riina piileskelee, miksi hän ei ilmoittaisi olevansa elossa edes äidilleen?

Riinan äiti ja sisko ovat kertoneet Riinan pitäneen heihin tiiviisti yhteyttä, vaikka hän olikin asunut jo omillaan muutaman vuoden.

– Vaikka Riina on asunut jo parisen vuotta omassa kodissaan, joka viikko hän on ollut yötä äitimme tai minun luonani. Tämä (ettei pidä yhteyttä) ei sovi ollenkaan Riinalle, sillä hän ei ollut koskaan viikkoa pidempään puhumatta äitimme kanssa, Riinan sisko, Robin-Alexandra Helenius kertoi MTV Uutisille.

Miten tuomitun, nyt vankeudessa olevan miehen osattomuudesta katoamiseen voidaan olla niin varmoja?

Riinan on tiedetty liikkuneen ennen katoamistaan vankeuteen viime viikolla tuomitun 30-vuotiaan miehen kanssa.  Tutkinnanjohtaja rikosylikonstaapeli Jussi Wahen mukaan miestä on kuulusteltu Riinaan liittyen kahdesti eikä Wahen mukaan poliisilla ole syytä epäillä miehen kertomusta.

– Hän on kertonut myös oma-aloitteisesti sellaisia asioita, mitä ei normaalisti kerrottaisi, jos hän olisi tehnyt Riinalle jotakin, Wahe vakuutti MTV Uutisille kaksi päivää sitten.

Riinalla ja miehellä on kerrottu tulleen riitaa paluumatkalla Helsinkiin. Riinan sisko kertoo myös itse jutelleensa tuomitun miehen kanssa.

– Olen jutellut miehen kanssa ja hän on kertonut heidän olleen Riinan kanssa matkalla Helsinkiin. Heille tuli kuitenkin jostain syystä riitaa, minkä vuoksi Riina on lähtenyt kävelemään toiseen suuntaan. Sen jälkeen häntä ei ole nähty, Riinan isosisko Robin-Aleksandra Helenius kertoo MTV Uutisille. 

Helsingin poliisi on vahvistanut Riinan olleen miehen seurassa ja kaksikon ajautuneen riitaan, jonka seurauksena heidän tiensä ovat eronneet.

Kuollut vai joutunut rikoksen uhriksi?

Poliisi ei epäile Riinan katoamiseen liittyvän rikosta.

Waheen mukaan Riinan katoamiseen liittyen kaikki on edelleen kuitenkin mahdollista.

– Se, että joku pitäisi häntä jossakin, on mahdollista, mutta äärimmäisen harvinaista, Wahe toteaa.

Läheiset alkavat olla epätoivoisia, kun Riinasta ei vielä yli kahdenkaan kuukauden jälkeen ole kuulunut mitään. Tutkinnanjohtaja pitää Riinan löytymistä elossa epätodennäköisenä.

– Tuntuisi poikkeukselliselta, että hän on elossa, koska hän ei ole pitänyt omaisiinsa mitään yhteyttä. Tietenkin joskus on tapauksia, että ihminen haluaa kadota, eikä ole sen vuoksi omaisiinsa yhteydessä, mutta tässä tapauksessa se ei kuulosta järkevältä, Wahe sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa