Kolme nuorta miestä vietti aikaa yksityisasunnossa Jyväskylässä. Yöllä yksi miehistä hurjistui laukkunsa katoamisesta ja uhkasi porata yhden seurueen jäsenistä kuoliaaksi.
Tapahtumat ajoittuvat viime syyskuulle.
Miesten illanviettoon kuului päihteidenkäyttöä. Paikalla olivat asunnossa asuva mies ja kaksi hänen kaveriaan, jotka eivät juurikaan tunteneet toisiaan.
Ensimmäinen kavereista, 22-vuotias mies, oli palannut paria päivää aiemmin ulkomailta Suomeen. Toisella vieraista oli käsi murtunut aiemmin.
Aamuyöllä 22-vuotias heräsi ja huomasi merkkilaukkunsa kadonneen. Hän alkoi kovistella toista vierasta asiasta.
Mieskolmikko etsi laukkua jonkin aikaa, mutta sitten 22-vuotias kävi toisen miehen kimppuun. Hän repi kalliin IPhone-puhelimen miehen kädestä ja alkoi vaatia sen salasanaa.
Kun tämä ei suostunut kertomaan puhelimensa pääsykoodia, 22-vuotias pahoinpiteli häntä lyömällä rautaputkella ja nyrkein pääasiassa kasvoihin. Pahoinpitelijä myös kuristi uhriaan.
Lue myös: Poliisilta uutta tietoa Porin lapsikaappauksesta: 64-vuotiaan pääepäillyn motiivi selvisi
Toinen mies otti porakoneen pois
Laukkunsa kadottanut mies oli raivoissaan. Hän kertoi myöhemmin oikeudelle, että hän "kilahti" ja hänen tunteensa kävivät kuumina.
Uhri kertoi oikeudessa, ettei kyennyt puolustautumaan käteensä aiemmin saamansa murtuman takia.
Jossakin vaiheessa 22-vuotias otti käteensä porakoneen, painoi sen lähelle uhrinsa rintaa ja pani terän pyörimään ladellen samalla tappouhkauksia.
11:33
Uhkaava tilanne päättyi siihen, että asunnon haltija puuttui tilanteeseen, käski 22-vuotiasta lopettamaan, kielsi tätä tappamasta uhriaan ja otti porakoneen pois. Mies myös maksoi 22-vuotiaalle 500 euroa, että tämä lopettaisi hänen ystävänsä pahoinpitelyn.
Tapahtumat kestivät tunteja, sillä 22-vuotias esti uhria poistumasta asunnosta. Vasta aamulla tämä pystyi nappaamaan kengät ja vaatteet syliinsä ja pakenemaan asunnosta.
Pahoinpitelijä lähti vielä uhrinsa perään, mutta luopui ulko-ovella takaa-ajosta.
Lue myös: Aseliikkeen ryöstö johti takaa-ajoon Lohjalla – näin vauhdikas tapahtumasarja eteni
Ehdotonta vankeutta
Syyttäjä vaati 22-vuotiaalle rangaistusta törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta.
Oikeudessa asunnon haltija arvioi, että 22-vuotias olisi todella porannut uhriaan ilman hänen puuttumistaan.
Syytetty väitti oikeudessa, että oli ottanut 1 350 euron arvoisen puhelimen ja rahat vain pantiksi kadonneesta laukustaan. Mies kertoi, että ja hänen tarkoituksenaan oli palauttaa kännykkä ja rahat, kun hän itse olisi saanut laukkunsa takaisin.
Oikeus ei kuitenkaan uskonut 22-vuotiaan palauttamisaikeisiin, sillä kännykkä löytyi 22-vuotiaalta viikko asunnon tapahtumien jälkeen, kun hän oli poistumassa maasta. Pahoinpitelijä ei myöskään palauttanut missään vaiheessa kaverilleen tältä saatuja rahoja.
Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi, että 22-vuotias syyllistyi pahoinpitelyyn ja vapaudenriistoon. Käräjäoikeus piti oikeudenmukaisena tuomiona vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta.
Koska rikokset tapahtuivat miehen aiempien ehdollisten vankeusrangaistuksien koeajalla, yhteinen rangaistus oli vuosi ja 10 kuukautta vankeutta. Lisäksi tuomittu joutuu maksamaan uhrilleen 3 100 euroa haitta- ja kärsimyskorvauksia.