Aikunen mies kuoli yksityisellä pihalla sattuneessa onnettomuudessa Pohjois-Pohjanmaan Iissä, kerrotaan Oulun poliisin tilannekeskuksesta.
Poliisi, pelastuslaitos ja ensihoito saivat pelastustehtävän noin kello kahden aikaan tiistaina Iin Hiivalantielle.
Tehtävänimikkeenä oli "hmisen pelastaminen puristuksista".
Tapahtumapaikalla pelastajille selvisi, että aikuinen mies oli kuollut onnettomuudessa.
Pelastuslaitos kertoo miehen tehneen polttopuita klapikoneella Iin hiivalantiellä. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä mies oli jäänyt puunrungon ja koneen väliin jumiin.
Pelastuslaitos sai irrotettua miehen koneesta, mutta miestä ei pystytty enää pelastamaan.
Poliisi on tapauksesta vaitonainen, eikä halunnut kommentoida yksityiskohtia.
Niukkaa tiedotuslinjaansa poliisi kommentoi MTV Uutisille sillä, että tapaus on "arveluttava".
Tapausta selvitetään kuolemansyyn tutkintana.