Mies löi riitakumppaniaan rikkinäisellä oluttuopilla kaulaan ja kasvoihin – Rikospaikka sai käsiinsä valvontakameravideon silmittömästä teosta

3:48img
Julkaistu 15.11.2018 06:09

Jarkko Sipilä

jarkko.sipila@mtv.fi

@sipilamtv3

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 36-vuotiaan miehen tapon yrityksestä kolmeksi vuodeksi vankeuteen. 36-vuotias löi riitakumppania kahdesti oluttuopilla kaulaan ja kasvoihin. Tuoppi rikkoutui ensimmäisestä iskusta.

Tapauksesta kerrottiin keskiviikkoillan Rikospaikka-ohjelmassa, josta oheinen video on.

Valvontakameralle tallentunut teko tapahtui Mellunmäen Il Treno -ravintolassa 5. syyskuuta. Pöytäseurueella oli kinaa jostain, mikä ei oikeussalissa selvinnyt.

Uhri heitti ensin juomansa 36-vuotiaan päälle. 36-vuotias kuivasi ensin kasvojaan ja sen jälkeen heitti oman tuoppinsa sisällön uhrin päälle.

Ensimmäinen isku tuopilla osui kaulaan ja kasvoihin. Tuoppi meni rikki ja 36-vuotias löi sillä vielä uudestaan.

Uhri sai vakavia vammoja kaulaansa ja joutui teho-osastolle. Oikeuden mukaan oli vain sattumaa, etteivät terävät lasin reunat osuneet kaulavaltimoihin.

Hengenvaarallinen väline

Käräjäoikeuden mukaan rikkinäinen oluttuoppi rinnastui veitsen ja ampuma-aseen kaltaiseksi hengenvaaralliseksi välineeksi, jolloin kyse oli tapon yrityksestä.

Oikeus piti selvänä, että tilanne oli alkanut uhrin provosoinnista, mutta 36-vuotiaan harkinnan jälkeen aloittama silmitön väkivalta ei ollut missään suhteessa siihen.

36-vuotiaalle tuomittiin jutussa kolme vuotta vankeutta ja hänet passitettiin suoraan vankilaan.

36-vuotiaan on maksettava korvauksia kivusta ja särystä 2200 euroa ja kärsimyksestä 3000 euroa.

Tuoreimmat aiheesta

Väkivalta