Lapin käräjäoikeudessa puidaan tapausta, jossa parikymppistä rovaniemeläismiestä syytetään viime joulukuussa tapahtuneesta henkirikoksesta. Mies on tunnustanut miehen kuolleen hänen toimiensa vuoksi, mutta kiistää murhan. Oikeus antoi tiistaina välituomion, jossa miehelle määrättiin tehtäväksi mielentilatutkimus.
Tapaus sai alkunsa, kun baarista poistunut mies oli tarjonnut keski-ikäiselle uhrille savukkeen ja nämä jatkoivat samaa matkaa kohti kotejaan. Miehet eivät tunteneet toisiaan entuudestaan, mutta he päättivät kuitenkin pistäytyä miehen luona oluella, jossa miesten välillä tuli syytetyn kertoman mukaan aggressiivista kiistaa muun muassa syytetyn elämäntavasta. Tämä yltyi miehen mukaan fyysiseksi tappeluksi.
Oikeuden mukaan mies kuristi uhriaan sekä löi tätä puulevyllä ja kirveellä. Kertomansa mukaan hän oli raahannut uhrin kylpyhuoneeseen, jossa uhri olikin paljastunut vielä eläväksi. Mies viimeisteli surmatyön pistämällä uhria kaulaan keittiöveitsellä.
Kätki ruumiin pressuun käärittynä
Teon jälkeen mies oli hävittänyt osan uhrin vaatteista ja teossa käytetyn keittiöveitsen heittämällä ne roskiin. Lisäksi hän heitti uhrin puhelimen ja lompakon ulos. Tässä yhteydessä hän lukitsi itsensä epähuomiossa ulos asunnostaan joksikin aikaa.
Seuraavana päivänä hän kävi hakemassa laina-auton, jolla vei pressuun ja mattoon käärityn ruumiin Vaattojärvelle, jossa kätki ruumiin lumeen. Lopuksi hän tuhosi kuljetuksessa käytetyn maton, uhrin vaatteet ja omat vaatteensa nuotiossa.
Väittää hätävarjeluksi
Mies väitti kyseessä olleen hätävarjelutilanne, koska mies oli lähestynyt häntä lapinleu’un kanssa sen jälkeen, kun hän itse oli kuristanut miestä. Näyttö oli tästä kuitenkin vajaavaista.
Oikeus piti selvitettynä, että mies oli toiminut syytteessä kuvatulla tavalla. Oikeus ratkaisee kuitenkin vasta mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen, onko kyseessä tappo vai murha.
Mies oli itse pyytänyt määräämistään mielentilatutkimukseen.
Poliisi tutki rap-sanoituksiakin
Tutkinnassa poliisi kiinnostui myös miehen rap-harrastuksesta. Mies kirjoitti väkivaltaisiakin tapahtumia kuvaavia rap-sanoituksia, joiden osuudesta tapahtuneeseen poliisi oli kiinnostunut. Mies kertoi purkavansa kappaleisiin tunteitaan.
Esitutkinnassa mieheltä oli kysytty, katuuko hän tekoa.
– Kadun tietenkin. En olisi halunnut ihmistä tappaa, hän vastasi.
Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta ja hautarauhan rikkomisesta.