"Mies, mökki, auto ja ase" työllisti poliisia Levillä – Seiskan mukaan aseen kanssa heilunut sekava mies oli Stefan Therman

1:32img
Viime vuonna Stefan Thermanin uutisoitiin myyneen luksuskotiaan Espoossa.
Julkaistu 31.03.2021 13:37
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kittilän Levillä tapahtui toissaviikolla välikohtaus, jossa poliisi kohtasi aseella varustautuneen miehen. Seiskan mukaan kyseessä oli julkisuudestakin tuttu liikemies Stefan Therman.

Lehden tietojen mukaan mies olisi käyttäytynyt sekavasti ja olisi yrittänyt tunkeutua erääseen mökkiin pitkäpiippuisen aseen kanssa.

Poliisi: Ei aiheuttanut vaaraa ympäristölle

Poliisi vahvistaa MTV Uutisille aiemmin mediassa olleet tiedot siitä, että Kittilän Levillä on ollut poliisitehtävä 21.–22. maaliskuuta välisenä yönä. Tapahtumakulkuun osallisten henkilöllisyyttä poliisi ei kuitenkaan kommentoi.

Muutenkaan tuon sunnuntain ja maanantain välisen poliisitehtävän sisällöstä poliisi ei halua liiemmin kertoa, todeten vain, että siihen liittyi "mies, mökki, auto ja ase". Saman lausunnon poliisi antoi myös Seiskalle.

Poliisi kertoo, että se ei kommentoi tapahtunutta enempää. Sen mukaan kyseessä oli yksittäinen tapahtuma, joka ei liity laajempaan asiaan. Tapaus ei aiheuttanut vaaraa ympäristölle eikä poliisi katso sen olevan yhteiskunnallisesti merkittävä.

– Ei ole syytä, miksi avaisin tätä juttua enemmän. Näin tiukan linjan tässä asiassa otan, rikoskomisario Kirsi Huhtamäki kommentoi MTV Uutisille.

– En näe tarvetta tiedottaa asiasta enempää ainakaan tässä vaiheessa.

Hän toteaa kuitenkin, että tapauksen esitutkinta on vielä varsin alkuvaiheessa, ja poliisi selvittää yhä, mitä paikalla on tapahtunut.

2:23img

Therman on ollut otsikoissa suhteestaan muun muassa Sofia Belórfiin ja Martina Aitolehteen. Tunteikkaalla haastattelulla Aitolehti kertoo, miten kohuttu ero Thermanista eteni.

Tuoreimmat aiheesta

Kittilä