Mies nousi punaiseen autoon Shellin pihalla ja katosi – KRP tutkii lähes 20 vuoden takaista tapausta murhana

MTV AOP Kadonnut Seppo Korhonen
Seppo Korhonen (katoamishetkellä 39 vuotta) nähtiin viimeisen kerran maaliskuussa 2005 Tuusulassa Hyrylän Shellillä.AOP / MTV / Poliisi / Jaakko Stenroos
Julkaistu 27.08.2024 16:25

MTV UUTISET – STT

Miehen uskotaan joutuneen henkirikoksen uhriksi, vaikka ruumista ei ole löydetty. KRP on kiinnostunut erityisesti punaiseen Opel Kadettiin liittyvistä tiedoista.

Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii lähes 20 vuotta sitten kadonneen järvenpääläismiehen tapausta nyt murhana.

Seppo Tapio Korhonen, 39, katosi iltapäivällä sunnuntaina 13. maaliskuuta 2005. Tuolloin hänet nähtiin nousemassa henkilöauton kyytiin Tuusulassa Hyrylän Shellillä.

Korhosen ruumista ei ole löydetty.

KRP on edelleen kiinnostunut tapaukseen liittyvistä tiedoista erityisesti koskien punaista Opel Kadettia, johon Korhonen nousi. Vuoden 1990 mallia ollut kaksiovinen henkilöauto rekisterinumeroltaan LFJ-966 on jäänyt kateisiin.

– Auton vaiheista saattaa tietää joku, joka ei ole vielä kertonut meille tietojaan, tutkinnanjohtaja Kimmo Huhta-aho KRP:stä kertoo STT:lle.

Huhta-ahon mukaan tutkinnassa on huomioitu, että ajoneuvo on mitä todennäköisimmin hävitetty jollain sopivalla tavalla.

Rikosnimike koveni murhaksi

Keskeisiä alueita tapauksen tutkinnassa ovat olleet Jäniksenlinna ja Nuppulinna Hyrylästä pohjoiseen. Huhta-aho kertoo, että tapaus nousi KRP:ssä uuteen tarkasteluun aiemmin tänä vuonna ja samalla rikosnimike koveni murhaksi.

– Aika paljon on ehtinyt tapahtua asioita sitten vuoden 2005 sekä rikostutkinnallisesti että inhimillisesti ajatellen muun muassa asianosaisten henkilökohtaisissa olosuhteissa. Ei ole yhtä syytä siihen, että asia on jälleen akuutti, hän sanoo.

Huhta-ahon mukaan tapauksessa on piirteitä, jotka puoltavat murhanimikkeen käyttöä. Nimikkeenvaihdon yhteydessä on konsultoitu syyttäjää.

KRP toivoo asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä puhelimitse 02954 18622 tai sähköpostilla rikosvihje.krp@poliisi.fi

Lue myös: MTV:n tiedot: Marjastaja löysi luurangon Tervakoskella – DNA-näyte kertoo, onko kyse 9 vuotta sitten kadonneesta Saku Inomaasta

Nunna Elisabet katosi jäljettömiin seitsemän vuotta sitten – tutkinnanjohtaja toivoo yhä ratkaisua

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet