MTV:n tiedot: Marjastaja löysi luurangon Tervakoskella – DNA-näyte kertoo, onko kyse 9 vuotta sitten kadonneesta Saku Inomaasta

Saku Inomaa
DNA-selvitys valmistuu nopeimmillaan kolmessa vuorokaudessa.
Julkaistu 23.08.2024 17:42
Toimittajan kuva
Janne Ahjopalo

janne.ahjopalo@mtv.fi

Toimittajan kuva

Tiia Palmén

tiia.palmen@mtv.fi

MTV Uutisten tietojen mukaan marjastaja löysi Tervakoskella Janakkalassa luurangon metsästä. Luuranko löytyi noin 1–2 viikkoa sitten Lautamäentien läheisyydestä, tiettävästi maatilan läheisyydestä. Maastosta löytyi myös vaatteiden riekaleita.

MTV Uutisten tietojen mukaan poliisi tutkii parhaillaan, onko luuranko yhdeksän vuotta sitten kadonnut Saku Inomaa. Hämeen poliisista ei virallisesti vahvisteta asiaa, koska poliisin tutkijat ovat loppuviikon vapaalla.

Inomaasta tehtiin viimeinen havainto noin kolme kilometriä luurangon löytymispaikasta. Inomaan tiedetään jääneen tuolloin bussista moottoritien varteen – sen jälkeen hän katosi jäljettömiin, eikä häntä ole etsinnöistä huolimatta löydetty. 

Luurankolöytö 2

Luurangon löytöpaikka sijaitsee kolmisen kilometrin päässä paikasta, jossa Inomaa nähtiin viimeisen kerran.

Lue myös: Saku jäi bussista Tervakoskella eikä häntä nähty enää koskaan – yli 4 vuotta kateissa olleen Sakun äiti: "On pienen pieni mahdollisuus, että hän olisi jossain elossa"

Reino Savukoski etsii taas kadonnutta Saku Inomaata – Kihlatun elämä romahti katoamiseen: "Pakko vain elää tämän kanssa"

DNA-selvityksen tuloksia odotetaan

Poliisi odottaa nyt lisätietoa luurangosta, jotta saataisiin selville, onko kyseessä Saku Inomaa vai joku muu. Tavallisesti luusta otetaan oikeuslääketieteellinen näyte, jota verrataan poliisin DNA-rekisteriin. Näin selvitetään mahdollista yhteyttä kadonneeseen.

Tämän tyyppisissä tapauksissa tehdään yleensä DNA-selvitys normaalin kuolemansyyntutkinnan yhteydessä.

– Luusta otettua oikeuslääketieteellistä näytettä verrataan poliisin DNA-rekisteriin, jossa voi olla vainajan tai lähisukulaisten tietoja, kertoo Helsingin poliisilaitoksen rikosylikonstaapeli Jussi Wahe.

Hän puhuu asiasta yleisellä tasolla eikä ota kantaa Tervakosken luurankolöytöön.

Luurankolöytö 1

Poliisit olivat käyneet luurangon löytöpaikan läheisellä hiekkakuopalla.

DNA-selvitys vie aikaa yleensä kolmesta vuorokaudesta kahteen viikkoon.

Nelikymppinen Saku Inomaa katosi 16. toukokuuta 2015, kun hän oli matkalla äitinsä mökiltä kotiinsa Helsinkiin. Hän nousi linja-autoon huoltoasemalla Iittalassa. Ennen katoamistaan Inomaa oli soittanut kihlatulleen ja luvannut saapuvansa.

Helsingin käräjäoikeus julisti Inomaan kuolleeksi viime vuonna. 

Lue myös: Puoli vuotta oudosta katoamisesta – Kihlattu: "Miksi meidän Sakua lähdetään etsimään vasta nyt?"

Sakun katoaminen edelleen täysi mysteeri: Jäi pois bussista ja katosi

6:20img

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet