Satakunnan käräjäoikeus hylkäsi keskiviikkona syytteen lääkärin murhasuunnitelmasta. Syyttäjän mukaan syytetty piti kaavailtua uhria ja muita lääkäreitä syyllisenä tyttärensä kuolemaan.
Todisteena syyttäjällä oli video, jossa syytetty puhui 20 000 euron hintaisesta murhasuunnitelmasta. Iltalehden mukaan syytetty puhui ravintolaillan päätteeksi nauhoitetulla videolla myös lääkärin tyttären raiskaamisesta.
Iltalehden mukaan syytetyn lapsi menehtyi joitain vuosia sitten. Syytetyn uhon kohteeksi joutuneen lääkärin toimia selvitettiin tuolloin, mutta hänen ei katsottu syyllistyneen hoitovirheeseen, lehti kertoo.
Puolustuksen mukaan syytetty keksi murhasuunnitelman pakon edessä, koska toinen mies uhkasi häntä ravintolaillan jälkeen aseella. Uhkaajan tarkoituksena oli puolustuksen mukaan saada syytetty sanomaan jotain raskauttavaa, mikä mahdollistaisi kiristämisen.
Oikeus ei pitänyt uhkailuväitettä uskottavana. Silti se ei tuominnut syytettyä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.
– Kysymys on ollut ennemminkin humalaisen sekoilusta, uhoamisesta ja mahtailusta, oikeus toteaa.