Reilun vuoden aikana ainakin viisi poliisia on tehnyt itsemurhan. MTV Uutisten tietojen mukaan kaksi teoista on tapahtunut työpaikalla. Poliisihallituksesta kerrotaan, että esimerkiksi työn kuormittavuus ei ole noussut esiin, kun tapausten taustalla olleita syitä on selvitetty.
Neuvottelupäällikkö Minna Gråsten Poliisihallituksesta kommentoi poliisin poikkeuksellisen korkeita itsemurhalukuja eilen Kymmenen uutisten haastattelussa.
– On selvää, että jokainen tapaus on omaisille ja työyhteisölle äärimmäisen traaginen tilanne, tapauksena kuormittava ja äärimmäisen surullinen.
Tästä syystä Poliisihallitus on selvittänyt syitä itsemurhien taustalla sikäli, kun niitä on ollut löydettävissä.
– Kaikissa on taustalla vähän erilaisia asioita. Vaikka niitä nyt viimeisen vuoden aikana ollut aiempaa enemmän, niissä ei ole sellaista yhteistä nimittäjää, että ne olisivat johtuneet jostakin yhteisestä taustatekijästä.
Tragedia presidentin virka-asunnolla
MTV Uutiset kertoi viime viikolla presidentti Alexander Stubbin turvamiehen itsemurhasta, joka tapahtui viime marraskuussa presidentin virka-asunnolla Helsingin Munkkinimessä.
Lisäksi noin viikko sitten Poliisihallituksen korkea-arvoinen virkamies surmasi itsensä työpaikallaan Poliisihallituksessa.
Uutisen julkaisun jälkeen poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki kertoi X:ssä, että vuoden 2024 aikana kaikkiaan neljä poliisia on tehnyt itsemurhan.
Poliisihallitus on viime aikoina ohjannut henkilöstöään kääntymään matalalla kynnyksellä työterveyshuollon puoleen.
– On se sitten työstä tai yksityiselämästä johtuvaa kuormittumista tai mistä ikinä. Eli tämä on meille sellainen painopiste, millä pyrimme henkilöstöä tukemaan, Gråsten sanoo.
Lue myös: Ammattijärjestön johtaja penää muutosta poliisien työkulttuuriin: "Jaksamisen rajat tulevat kaikilla jossain vaiheessa vastaan"
Kuormitus lisääntynyt
Itsemurhaan ei useimmiten ole jälkikäteen löydettävissä yksittäistä selkeää syytä, vaan taustalla on monien eri kuormitustekijöiden kasautuminen.
Kuten monissa muissakin ammateissa, myös poliisissa työn kuormittavuus on kuitenkin viime vuosina lisääntynyt. Aihetta on selvitetty edellisen kerran vuonna 2022, mutta jo silloin erityisesti tekemättömien töiden paine oli lisännyt poliisien työkuormaa, kertoo Gråsten.
– Barometrit tuovat esille sen, että siinä meillä on kehittämisen paikka, Gråsten sanoo.
Myös Poliisien ammattijärjestö SPJL on selvittänyt jäsenistönsä hyvinvointia vuonna 2022 toteuttamassaan kyselyssä. Tulosten mukaan yli 80 prosenttia sen jäsenistä on havainnut työnsä kiireellisyyden lisääntyneen viime vuosina.
Työtaakka koettiin liian raskaaksi, työtehtäviä oli liian paljon, eikä niistä ehtinyt vapaa-aikana palautumaan. Melkein kaksi kolmannesta sanoi työn vievän voimavaroja entistä enemmän.
Apua itsetuhoisuuteen on saatavilla
Suurin osa itsetuhoisista henkilöistä kertoi tai vihjaili itsemurha-ajatuksistaan ennen itsemurhaa. Ne on syytä ottaa vakavasti, sillä oikealla hetkellä tarjottu henkinen tuki voi estää itsemurhan.
MIELI ry tarjoaa apua:
- Mieli ry:n Kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111.
- Sekasin-chat on suunnattu 12–29-vuotiaille nuorille
- Voit varata keskusteluajan kriisityöntekijälle oman alueesi kriisikeskukselle tai etävastaanotolle, jos tarvitset keskusteluapua vaikeassa elämäntilanteessa.
- Tukinetissä voit osallistua ryhmächatteihin tai kahdenkeskisiin chatteihin, ottaa osaa ryhmäkeskusteluihin tai saada henkilökohtaisen tukihenkilön.
- Itsemurhien ehkäisykeskukset antavat tukea itsemurhaa yrittäneille, mutta myös heidän läheisilleen sekä itsemurhan tehneiden omaisille.