Mies puukotettiin kuoliaaksi kotinsa edustalle Kauniaisissa – näin veriteko tapahtui

2:09img
Tapauksesta aiemmin: Kauniaisten murhasta epäilty piilotteli jonkinlaisen peiton alla vangitsemisoikeudenkäynnissä. Katso videolta, miltä tekopaikalla näyttää.
Julkaistu 15.12.2023 11:02
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Länsi-Uudenmaan poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa noin 60-vuotias mies kuoli väkivaltaisesti kotitalonsa edustalle Kauniaisissa syyskuussa.

Poliisin murhana tutkima tapaus tapahtui perjantai-iltapäivänä 8.9. rivitalon edustalla. Esitutkinnan perusteella murhasta epäilty mies oli odottanut, että uhri saapuisi kotiinsa.

Kun uhri oli tullut asuintalonsa edustalle, epäilty oli lähestynyt häntä.

Uhri oli pyrkinyt hakemaan apua naapuriasunnosta, jolloin epäilty iski uhria useita kertoja teräaseella ylävartaloon. Uhri kuoli tapahtumapaikalle.

Hänet löysi sivullinen, joka hälytti välittömästi apua.

Murhasta epäilty noin 60-vuotias mies poistui paikalta välittömästi veriteon jälkeen. Poliisi otti hänet kiinni myöhemmin samana iltana Helsingistä. 

− Esitutkinnassa on selvinnyt, että murhasta epäilty mies ja uhri olivat tunteneet toisensa jo hyvin pitkään. Tutkinnan aikana selvisi, että epäilty oli uhkaillut uhria pitkän aikaa, mikä osaltaan vaikutti rikosnimikkeen vaihtumiseen taposta murhaksi, kertoo rikoskomisario Tero Tonteri.

Poliisin mukaan epäillyn uhkaava käytös oli ollut hyvin myös lähipiirin tiedossa.

Teon motiivina vaikuttaa vahvasti olleen mustasukkaisuus, joka liittyy rikoksesta epäillyn aiempaan parisuhteeseen.

Näin uutisoimme tapauksesta aiemmin: Kauniaisten henkirikoksen taustalla mustasukkaisuus naisesta – murhaepäilty häiriköi uhriaan kahden vuoden ajan

Kauniaisissa kuolettavasti puukotettu yritti hakea turvaa naapurista, mutta lyyhistyi ulko-ovelle – "Poikani soitti hätänumeroon"

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset