Mies puukotti isäänsä 14 kertaa Vihdissä: Määrättiin mielentilatutkimukseen

Vihti surmatalo MTV 280824
Surmatalo Vihdin Ojakkalassa 28. elokuuta 2024.MTV
Julkaistu 10.01.2025 14:52

MTV UUTISET – STT

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on määrännyt mielentilatutkimukseen miehen, jota syytetään elokuussa Vihdin Ojakkalassa tapahtuneesta henkirikoksesta.

Syyttäjän mukaan 28-vuotias mies murhasi isänsä puukottamalla tätä vähintään 14 kertaa. Isä oli tekniikan alalla työskennellyt tunnettu emeritusprofessori. Mies kohdisti tilanteessa väkivaltaa myös äitiinsä, mistä syystä hänelle vaaditaan rangaistusta myös murhan yrityksestä.

Syytetyn kirjallinen vastaus määrättiin salaiseksi, joten STT:llä ei ole tietoa, miten hän on vastannut syytteisiin.

Oikeus katsoi perjantaina antamassaan välituomiossa, että mies oli toiminut syyttäjän kuvaamalla tavalla. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeisiin sekä miehen mahdolliseen rangaistukseen sen jälkeen, kun mielentilatutkimus on valmistunut.

Syytetty oli itse vaatinut, että käräjäoikeus määrää hänen mielentilansa tutkittavaksi. Myös syyttäjä ja asianomistajat katsoivat, että se on tarpeen.

Väkivalta alkoi yllättäen

Syyttäjän mukaan syytetty aloitti väkivallan yllättäen. Syytetyn äiti havahtui miehensä avunhuutoon ja meni tämän luo. Sen jälkeen syytetty löi äitiään nyrkillä kasvoihin sekä veitsellä ylävartaloon ja pään alueelle vähintään kuusi kertaa, haastehakemuksessa sanotaan.

Sitten syytetty lähti isänsä perään. Isä oli onnistunut pakenemaan tilanteesta naapuritalon pihalle, missä syytetty jatkoi syyttäjän mukaan teräaseella lyömistä. Isä kuoli vammoihinsa naapuritalon terassilla.

Henkirikos oli syyttäjän mukaan erityisen raaka ja julma, koska väkivalta oli yllättävää ja provosoimatonta ja se kohdistui iäkkääseen ihmiseen tämän kotona.

Tapon yritys

Elokuun väkivallanteon lisäksi miestä syytetään tapon yrityksestä, joka kohdistui hänen tuttavaansa toukokuussa.

Syytteen mukaan syytetty ja uhri olivat käyneet lyhyen viestikeskustelun, minkä jälkeen syytetty meni uhrin asuntoon teräaseen kanssa. Asunnossa syytetty yhtäkkiä hyökkäsi uhrin kimppuun ja muun muassa potki ja puukotti tätä, syytteessä sanotaan.

Tilanne päättyi, kun uhri pääsi pakenemaan asunnostaan. Syyttäjän mukaan teko jäi yritykseksi ainoastaan sattumanvaraisista syistä.

Juttu päivitetty kauttaaltaan 10.1.2025 kello 15.17.

Tuoreimmat aiheesta

Henkirikokset