Mies räiski aseella Nousiaisissa – seurasi vaarallinen pakomatka

Miestä epäillään lukuisista rikoksista tämän ammuskeltua aseella ja paettua poliisia.

Poliisi sai eilen kello 19.23 ilmoituksen miehestä, joka oli uhkaillut ja ampunut pistoolilla ilmaan Nousiaisissa. Tämän jälkeen hän oli poistunut ajoneuvolla paikalta.

Poliisipartio tavoitti miehen liikenteessä Mynämäellä, jolloin mies lähti pakoon. 

Lähes puolen tunnin pakomatka oli noin 28 kilometriä pitkä. Sen aika epäilty ajoi kevyen liikenteen väylällä ja aiheutti vaaratilanteita. Poliisi sai lopulta miehen pysähtymään käyttämällä piikkimattoa Vinkkilän keskustassa. Kukaan ei loukkaantunut takaa-ajon yhteydessä.

Ajoneuvosta otettiin kiinni kaksi henkilöä ja poliisi kertoo kiinnioton sujuneen rauhallisesti.

Ajoneuvoa kuljettanut pidätettiin. Poliisi tutkii tapahtunutta ampuma-aserikoksena, vaaran aiheuttamisena, laittomana uhkauksena, rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, huumausaineen käyttörikoksena, luvattomana käyttönä, niskoitteluna poliisia vastaan ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Autossa matkustajana olleen osuutta asioihin selvitellään.

Lue myös:

    Uusimmat