Mies uhkailee räjähteillä: piiritystilanne jatkunut Jyväskylässä jo yli seitsemän tuntia

32953360
Jyväskylän Huhtasuon kaupunginosassa jatkui kerrostalon piiritystilanne keskiviikkoaamuna 27. tammikuuta 2016. Kerrostalohuoneistossa on henkilö, joka poliisin mukaan on käyttäytynyt uhkaavasti ja uhannut käyttää räjähteitä. Str / Lehtikuva
Julkaistu 27.01.2016 09:57

MTV UUTISET

Sisä-Suomen poliisi sai yöllä puoli kolmelta hälytyksen, että Jyväskylän Muurainkujalla sijaitsevassa kerrostaloasunnossa mies on käyttäytynyt uhkaavasti ja uhannut räjähteillä. Piiritystilanne jatkuu yhä aamulla.

– Tällä hetkellä emme voi tarkemmin kertoa, millä tavalla kohdehenkilö on käyttäytynyt uhkaavasti, Sisä-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko sanoo.

Poliisi on evakuoinut lähiasunnot ja kerrostalon kokonaisuudessaan.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan kuusikerroksisen kerrostalon alakerroksien asukkaat ovat saaneet jäädä koteihinsa, mutta heitä on kiellettyä poistumasta.

Piiritettyyn henkilöön yritetään yhä saada yhteyttä.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos