Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina 39-vuotiaan miehen entisen naisystävänsä vainoamisesta sakkorangaistukseen. Syyte seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä hylättiin. Mies kiisti molemmat syytteet.
Vainoaminen tapahtui Tampereella marraskuussa 2017. Mies uhkasi, seurasi, tarkkaili ja otti toistuvasti yhteyttä ex-kumppaniinsa.
Mies soitteli naiselle, lähetteli hänelle viestejä ja sähköposteja, seurasi tätä työpaikalta kotiin ja kävi myös tämän työpaikalla ja asunnolla.
Naiselle aiheutui miehen toiminnan takia pelkoa tai ahdistusta.
Mustasukkainen naisesta
Miehellä oli ollut suhde uhrin kanssa melkein viisi vuotta. Mies kertoi, että molemmilla oli oma asunto ja välillä pari oli eronnutkin useasti, mutta he olivat aina palanneet yhteen.
Mies kertoi kuulusteluissa, että hän oli yrittänyt sopia entisen seurustelukumppaninsa kanssa asiat ja hän olisi halunnut jatkaa suhdetta. Mies oli siinä käsityksessä, että hänen piti todistaa ex-kumppanilleen, miten paljon hän haluaa suhteen jatkuvan.
Nainen kertoi kuulusteluissa, että heillä oli suhteen aikana niin paljon eroja ja yhteenpalaamisia, että se oli jo epämukavaa. Mies oli aina lähtenyt ja palatessaan kertonut muuttuneensa. Sen jälkeen mies oli taas mustasukkainen naisesta.
Henkistä väkivaltaa
Naisen mukaan mies ei halunnut uskoa, että suhde on ohi lopullisesti. Sen vuoksi mies alkoi lähetellä naiselle viestejä. Niissä hän ehdotti naiselle matkoja ja lahjoja.
– Mies ei ole tehnyt minulle fyysistä väkivaltaa, tämä on henkistä. Hän yrittää saada minua seurustelemaan kanssaan, hän uhkailee ja on aiheuttanut minulle ahdistusta, koska on ilmestynyt jopa työpaikalleni tavatakseen minut. En uskaltanut mennä marraskuussa enää yksin salille enkä työpaikalle hänen takiaan, nainen kertoi poliisikuulusteluissa.
Nainen kertoi myös pelänneensä lastensa puolesta.
Todistaja kertoi tilanteen olleen uhkaava
Oikeudessa kuultiin todistajana sosiaalityöntekijää, joka oli tapaamassa lapsia naisen luona, kun mies yllättäen tuli asunnon oven taakse. Mies ei meinannut millään uskoa, että nainen ei halua puhua hänen kanssaan. Nainen pyysi useita kertoja miestä poistumaan.
Todistajan mielestä tilanne oli uhkaava ja pelottava ja hänen läsnäolonsa auttoi siihen, että mies lopulta lähti.
OIkeus tuomitsi miehen 25 päiväsakkoon, mikä teki hänen tuloillaan yhteensä 525 euroa. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.